Englannin shokkitappiossa jotain hyvääkin – Michael Owen kehui debytanttia: ”Jatkuva piikki vastustajan lihassa”

Kuva: Getty Images
Englanti aloitti lauantaina taipaleensa Nations Leaguessa kaikkea muuta kuin odotetulla tavalla. Unkari järjesti jättiyllätyksen kotikentällään ja aiheutti Gareth Southgaten luotsaamalle ryhmälle shokkitappion 1-0-lukemin.
Englannin miehistössä nähtiin yksi debytantti, kun West Hamissa huippukauden pelannut Jarrod Bowen pelasi ottelussa täydet minuutit. Bowenin debyytti sujui varsin mallikkaasti. Englantilaishyökkääjä esiintyi ennakkoluulottomasti ja oli alati vaarallinen.
Hyökkääjälegenda Michael Owen jakoi pelin jälkeen kehuja debytantille. Owenin mukaan Bowen oli yksi Englannin harvoista valopilkuista.
– Mielestäni hän voi olla ylpeä debyytistään Englannin A-maajoukkueessa, Owen sanoi Channel 4:lle.
– Hän ei tehnyt maaleja, mutta hän teki käytännössä kaiken muun. Sanoisin, että hän oli Englannin pelaajista kaikkein todennäköisin maalintekijä.
– Hän sai kentällä asioita tapahtumaan. Hänellä oli energiaa, hän ei näyttänyt ollenkaan hermostuneelta ja oli jatkuva piikki vastustajan lihassa.
– Oli turhauttavaa, ettei hän pystynyt muuttamaan yhtä näistä puolittaisista maalipaikoistaan maaliksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua

- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa