Aikanaan yksi Liverpool-akatemian lupaavimmista pelaajista – nyt Bournemouth näyttämässä ovea kesken kauden
Kuva: Getty Images
Bournemouth ei ole Sky Sportsin mukaan jatkamassa Jordon Iben sopimusta, vaikka kausi jatkuisikin vielä heinäkuussa. Iben nykyinen sopimus päättyy kesäkuun viimeinen päivä.
Ibe oli aikanaan yksi Liverpool-akatemian lupaavimmista nuorista pelaajista. Bournemouth maksoi 18 miljoonaa euroa Ibestä kesällä 2016. Aika Eddie Howen alaisuudessa on ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista.
Laiturina pelaava Ibe on onnistunut vain viidesti maalinteossa Bournemouth-paidassa kaikki kilpailut mukaan lukien. Viime kausina vastuu on jäänyt todella vähäiseksi. Tällä kaudella Ibe on pelannut vain kahdessa valioliigaottelussa.
Ibe rikkoi myös koronamääräyksiä, kun hän julkaisi kuvan sosiaaliseen mediaan, missä hän oli parturissa. Ibe poisti kuvan myöhemmin ja pahoitteli tapausta.
Bournemouthin kohdalla lähtijöitä voi olla useampia, sillä Iben lisäksi peräti kuuden pelaajan sopimus on päättymässä kesäkuuhun. Ryan Fraser, Charlie Daniels, Andrew Surman, Simon Francis, Artur Boruc sekä Brad Smith ovat heinäkuussa ilman sopimusta.
Valioliigan toiveissa on jatkaa kautta kesäkuun puolivälistä alkaen. Näin ollen pelit jatkuisivat vielä heinäkuussa, jolloin osa pelaajista on mahdollisesti ilman sopimusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”