Jürgen Klopp kritisoi voimakkaasti UEFA:n tekemää muutosta – ”Meidän mielipidettä ei kysytty”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on kritisoinut voimakkaasti UEFA:n tällä viikolla julkaisemia Mestarien liigan uudistuksia.
Kaudesta 2024-25 lähtien Mestarien liigassa tulee pelaamaan 36 joukkuetta, ja alkulohkojen sijaan pelataan yhdessä suuressa liigassa. Ottelumäärä tulee kasvamaan, sillä jokainen kilpailuun osallistuva joukkue pelaa varmuudella ainakin kymmenen ottelua kauden aikana.
Mestarien liigan voittoa toissakauden päätteeksi juhlinut Klopp ei pitänyt uudistuksia tarpeellisina.
– Erittäin hyvä, että uusi Superliiga on poissa pöydältä, mutta uusi Mestarien liiga ei ole hyvä, Klopp sanoi perjantaina lehdistölle.
– Ainoat ihmiset, joilta ei koskaan kysytä näistä asioista, ovat valmentajat, pelaajat ja kannattajat. UEFA ei kysynyt meidän mielipidettä näihin uudistuksiin.
– Tiedän, että kannattajat ajattelevat: ”pelataan enemmän pelejä, heille maksetaan paljon rahaa”, mutta olemme jo nykyisen ottelumäärän kanssa kuilun reunalla.
– Uskokaa minua. Sen (nykyisen ottelumäärän) täytyy olla hieman liikaa, kun kaikki valmentajat ajattelevat samalla tavalla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”