Jürgen Klopp pitää Liverpoolin tilannetta ”hulluna” – yksi asia harmitti FA Cupin mestaruuden jälkeen: ”Se on sääli”

Liverpool voitti jo kauden toisen pystinsä, kun se kukisti Chelsean FA Cupin finaalissa rangaistuspotkuilla.
Maalittoman varsinaisen peliajan ja jatko-ottelun jälkeen Liverpoolin sankariksi nousivat Mason Mountin yrityksen torjunut Alisson ja ratkaisevan maalin laukonut Kostas Tsimikas.
Kausi 2021-22 lähenee loppuaan, mutta Liverpoolilla on yhä mahdollisuus voittaa kaikki mahdollinen. Yksikään englantilaisseura ei ole koskaan aiemmin voittanut kumpaakin Englannin cup-kilpailua, Valioliigaa ja Mestarien liigaa saman kauden aikana. Jo pelkästään se, että Liverpoolilla on siihen mahdollisuudet vielä kaksi viikkoa ennen kauden päätöstä on Jürgen Kloppin mielestä ”hullua”.
– On aivan mahtavaa, että voimme puhua neljästä pokaalista – se on hullua, Klopp sanoi voitokkaan FA Cupin finaalin jälkeen.
– Mutta me istumme nyt täällä, kello on jo 21:20 ja pelaamme tiistai-iltana Southamptonia vastaan. Minulla ei todellakaan ole tällä hetkellä aavistustakaan, kenet voin asettaa kentälle. Luultavasti meidän on tehtävä muutamia muutoksia.
Kloppille FA Cupin voitto oli hänen valmennusuransa ensimmäinen, aivan kuten aiemmin kauden aikana voitettu Liigacup.
– On todella erityistä, että voitimme molemmat kotimaiset cupit. Mutta meillä on yksi ongelma: emme voi oikein juhlia sitä. Se on sääli, koska kyse on niin upeasta kilpailusta, ja kun voitamme sen, meidän pitää rajoittaa juhlia, Klopp harmitteli.
Liverpoolin kautta on jäljellä vielä kolme ottelua. Valioliigassa se kohtaa Southamptonin lisäksi vielä Wolvesin, ja kausi huipentuu 28. toukokuuta pelattavaan Mestarien liigan finaaliin Real Madridia vastaan.
LUE MYÖS: Näin Jürgen Klopp kommentoi Mohamed Salah’n ja Virgil van Dijkin tilannetta
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä