TOP 5: Valioliigakauden parhaat keskikentän keskustassa – mestarijoukkueen ylivoimaa
Kuva: Getty Images
Valioliigakausi päättyi viikko sitten sunnuntaina. Kausi alusta alkaen Manchester Cityn hurmosta ja taivaansiniset pääsi juhlimaan mestaruutta jo ajoissa huhtikuussa.
Listasimme parhaat keskikentän keskustan pelaajat. Citizensin dominointi näkyy vahvasti arviossamme.
5. Pascal Gross, Brighton
Gross oli Brightonin kaltaiselle nousijaseuralle todellinen profiilihankinta. Ingolstadtista hankittu saksalainen maksoi Lokeille vaivaiset kolme miljoonaa euroa. Grossista kasvoi nopeasti Brightonin keskikentän johtohahmoja. Pilkkahintaan irronnut pelaaja toi vaaran tunteen erikoistilanteissa ja johti kapellimestarina valioliigatulokkaan hyökkäyspeliä. Gross esitteli myös viimeistelytaitoaan iskemällä 38 otteluun seitsemän maalia. Maalisyöttöjäkin kertyi vahvat kahdeksan kappaletta.
4. David Silva, Manchester City
Silvasta riittää 32 vuoden iässäkin iloa Citylle. Monikäyttöinen espanjalainen muodosti Kevin De Bruynen kanssa keskikentällä kaksikon, jolta ei luovuutta puuttunut. Viekkaan Silvan syöttötarkkuus oli Valioliigassa jopa 88,9 prosenttinen ja maalisyöttöjä kertyi jopa 11 kappaletta. Pelintekijävelho pystyi ratkaisemaan myös itse tehtyään yhdeksän osumaa. Silvan pelit jäivät Valioliigassa vain 29:ään. City-pelaaja joutui useaan otteeseen vierailemaan kotimaassaan sairaan poikansa luona. Espanjalaisen peliesityksissä taso silti piti.
3. Christian Eriksen, Tottenham
Eriksen oli Harry Kanen ohella Tottenhamin päättyneen kauden tärkeimpiä hahmoja. Tanskalainen syöttökone operoi laajalla rintamalla aina keskikentän pohjalta laiturin rooliin ja kymppipaikalle. Eriksenin monipuolisuus näkyi myös tehoissa. Maaleja ja maalisyöttöjä syntyi molempia 37 peliin 10 kappaletta. Dele Allin otteiden kärsittyä epätasaisuudesta, Eriksenin panos joukkueelle kasvoi entisestään ja tanskalainen täytti paikkansa paremmin kuin hyvin.
2. Fernandinho, Manchester City
Fernandinho jää usein Silvan ja De Bruynen kaltaisten nimien varjoon. Kokeneen brassin tekemä työmäärä oli kuitenkin tänäkin vuonna iso apu Citylle. Fernandinho tunnetaan yleisesti puolustavampana rikkovan roolin duunarina, mutta apuja löytyy myös pallolliseen peliin. Brasilian maajoukkuemiehen syötöt osuivat päättyneellä kaudella 90,1 prosenttisesti omille ja maalisyöttöjä oli kolme kappaletta. Fernandinhon työmoraali tasapainottaa muuten hyökkäävää keskikenttää ja ansaitsee kaiken arvostuksen.
1. Kevin De Bruyne, Manchester City

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle

- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”