Useita Arsenal-pelaajia kotikaranteeniin – Manchester City -ottelu siirtyi taas

Arsenalissa on ryhdytty laajoihin toimiin koronaviruksen varalta. Useat joukkueen pelaajat olivat tavanneet Olympiakosin omistaja Evangelos Marinakisin, tämän seuran kohdattua Gunnersin Emiratesilla 13 päivää sitten. Marinakis kertoi eilen saaneensa virustartunnan.
Asiantuntijoiden mukaan kreikkalaisliikemiehen tavanneiden pelaajien ja seuran toimihenkilöiden riski sairastua on äärimmäisen alhainen, mutta varotoimiin on ryhdytty välittömästi.
– Seuraamme tarkasti hallituksen ohjeita, joiden mukaan sellaisten henkilöiden, jotka ovat olleet kontaktissa sairastuneiden kanssa, on pysyttävä kodeissaan 14 päivää ajan siitä, kun ovat altistuneet. Tämän tuloksena kyseiset pelaajat eivät voi osallistua keskiviikolle suunniteltuun Manchester City -otteluun. Valioliiga on päättänyt siirtää ottelun, seura tiedottaa sivustollaan.
– Pelaajat pysyvät kodeissaan 14 päivän ajan, samoin kuin neljä henkilökunnan edustajaa, jotka istuivat Olympiakos-ottelussa Marinakisin seurassa. Vaikka uskomme, ettei muiden Arsenalin henkilökunnan jäsenten tai vieraiden kohdalla tapahtunut johtajien aition ravintolassa lähikontaktia, olemme ottaneet yhteyttä myös näihin henkilöihin, ja ohjeistaneet heitä asianmukaisiin toimiin.
14 päivän karanteenijakso ehtii päättyä niin, ettei lauantaille sijoitettu Arsenalin vierasottelu Brightonia vastaan tämän hetken tietojen mukaan vaarannu.
– Ymmärrämme pettymyksen, jonka illan ottelusiirto aiheuttaa niille kannattajillemme, jotka olivat matkaamassa Manchesteriin. Heidän ottelulippunsa ovat voimassa, kun kohtaaminen pystytään tulevaisuudessa järjestämään. Toivotamme Herra Marinakisille nopeaa toipmumista.
Man Cityn ja Arsenalin välistä valioliigaottelua oltiin siiretty cup-kiireiden vuoksi jo aiemmin.
Päivitetty 11.3. klo 09.46: Brighton-ottelu määrä pelata lauantaina
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”