Lehti: Valioliigaseurat kokoontuvat tänään – yksi seura ehdottaa loppukauden pelien siirtämistä Kiinaan!
Kuva: Getty Images
Valioliigaseurat kokoontuvat tänään perjantaina pohtimaan, miten kautta voitaisiin jatkaa ja miten seurat säästyisivät valtavilta tulonmenetyksiltä.
On arvioitu, että jos kautta ei voida pelata loppuun, seurat menettävät televisiorahaa yhteensä peräti 870 miljoonaa euroa.
The Athletic -lehden tietojen mukaan seurat ovat nyt epätoivoisia ja pyrkivät keksimään kaikenlaisia ratkaisuja, jotta rahoja ei menetettäisi.
Pöydälle on nostettu muun muassa ajatus siitä, että tv-oikeuksia laajennettaisiin koskemaan joukkueiden harjoituksia. On hyvin mahdollista, että osa seuroista vastustaa moista ajatusta.
Toinen, vielä villimpi idea on siirtää loppukauden pelit Kiinaan. Tätä ajaa lehden mukaan tämän päivän kokouksessa yksi seura. Taustalla oleva logiikka on se, että Kiinassa koronaviruspandemian ensimmäisen aallon huippu on jo selätetty ja Kiinassa pelaaminen voisi siksi olla turvallista. Athleticin tietojen mukaan muut seurat eivät lämpeä ehdotukselle.
– Kiina pyörii nyt ehdotuksissa jatkuvasti mukana. Siinä ei vain ole mitään järkeä. Se on hullu ajatus, ja uskon, että ehdotus tyrmätään. Jos me siirtäisimme Valioliigan pelit tässä tilanteessa toiselle puolelle maapalloa, meidät teurastettaisiin. Tässä taannoin joku kritisoi meitä siitä, että elämme omassa kuplassamme. Olen vähän sitä mieltä, että se syytös osuu tällä hetkellä oikeaan, yhden tuntemattomaksi jääneen seuran toimistusjohtaja sanoi Athleticin mukaan.
Toisen seuran johtaja sanoi Kiina-ideasta näin:
– Se on energian tuhlaamista. Me vain haluamme päästä jatkamaan pelaamista ja normaalia elämistä. Valitettavasti vain Jumala ja pandemia voivat tehdä päätöksen siitä. Eikä se näytä todennäköiseltä.
[readmore from=koronavirus]
Julkisuudessa on myös ehdotettu loppukauden siirtämistä ensi kauden alkuun niin, että kausi 2020-21 pelattaisiin mahdollisesti normaalia lyhyempänä. Sekään ajatus ei saa varauksetonta kannatusta.
– Me voimme kaikki selvitä jotenkuten siitä, mitä nyt kohtaamme, mutta se on huono ajatus, että ensi kausikin menisi sekaisin. Pitää muistaa, että meillä ei ole hirveästi pelivaraa, koska EM-kisat on jo laitettu kalenteriin kesälle 2021. Moni seura ajattelee nyt, että ”helkkari, meillä pitäisi olla B-, C- ja D-suunnitelma. A-suunnitelma on edelleen pelata kausi loppuun tyhjille katsomoille, koska yleisölle voida pelata vielä aikoihin. Siinäkin on tietysti omat haasteensa, yksi seurapomo sanoi lehden mukaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan