Tottenhamin kannattajat raivostuivat seuran päätöksestä – vaativat selityksiä
Kuva: Getty Images
Tottenhamin kannattajajärjestö (THST) on raivoissaan seuran päätöksestä koronaviruspandemian riehuessa ympäri maailman.
Tottenham on leikannut ei-pelaavan henkilöstön palkoista 20 prosenttia ja lomauttanut osan seuran työntekijöistä. Samaan aikaan pelaajien ansioihin ei ole koskettu.
Seuran puheenjohtaja Daniel Levy on leikannut omaa palkkaansa, joskin hän ilmoitti samassa yhteydessä kolmen miljoonan punnan vuosibonuksestaan.
Seuran toiminta ja viestintä eivät saa kiitosta seuran kannattajilta.
– Olemme vahvasti suositelleet, että seura selittää toimiaan kannattajille yksityiskohtaisesti ja huomattavasti tähänastista selkeämmin, THST:n tiedotteessa sanottiin.
– Kaikkein eniten kannattajia – jotka odottavat seuran toimivan oikein – raivostuttaa se, että organisaatio, jonka pitäisi olla taloudellisesti hyvinvoiva leikkaa henkilöstön palkkoja ja pyytää valtiolta apua, kun samaan aikaan parhaiten palkatut yksilöt saavat pitää ansionsa.
– Viha ei kohdistu pelkkään Spurs-yhteisöön, vaan myös siihen, miten seuran maine hyvin johdettuna liiketoimintana näyttäytyy nyt.
[readmore from=koronavirus]
– Olemme tietoisia siitä, että jalkapalloseurat eivät voi muuttaa pelaajien tai valmennusjohdon sopimuksia ilman yhteisymmärrystä vastapuolen (pelaajajärjestö PFA ja managerijärjestö LMA) kanssa. Siksi kommentti siitä, että Tottenham on päättänyt leikata ei-pelaavan henkilöstön palkkoja ja pitää pelaajien palkat ennallaan on hieman epätarkka.
– Mikään ei kuitenkaan estä pelaajia tekemästä oma-aloitteisia lahjoituksia, jotta heikoimmassa asemassa olevat eivät joutuisi kantamaan liian raskasta taakkaa. Eikä mikään estä seurajohtoa leikkaamasta entisestään palkkojaan. Olemme tehneet selväksi, että tällaista linjaa kannattajat tukisivat.
Tottenham teki viimeksi päättyneellä tilikaudella 461 miljoonan punnan liikevaihdolla 87 miljoonan punnan liikevoiton ennen veroja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta