Leedsin uusi valmentaja peri Marcelo Bielsalta rättiväsyneen joukkueen: ”Sen näki heidän kasvoistaan”

Leedsin päävalmentaja Jesse Marsch sanoo, että hänen pelaajansa olivat ylitreenattuja hänen edeltäjänsä Marcelo Bielsan aikana.
Valmentajaikoni Bielsa, 66, ja Leeds jatkoivat helmikuussa eri teitä eteenpäin joukkueen luisuttua Valioliigan häntäpäähän.
Argentiinalaisluotsi on Leedsissä legendan maineessa nostettuaan seuran keväällä 2020 Valioliigaan ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Leedsin paluukausi pääsarjatasolla päättyi komeasti yhdeksänteen sijaan, mutta kuluvalla sesongilla Bielsan poppoo kärsi useista loukkaantumisista, päästi hurjan määrän maaleja, eikä sen pelaaminen kulkenut enää entiseen malliin.
Yhdysvaltalainen Marsch, 48, on ehtinyt johdattaa Leedsin kuuteen sarjaotteluun, joista joukkue on kahminut kymmenen pistettä. Leeds on yhdeksän pisteen päässä putoamisviivasta, mutta se on pelannut kaksi ottelua enemmän kuin 18:na majaileva Burnley.
Marschin mukaan pelaajat totuttelevat vielä siihen, että asioita ei tehdä enää Bielsan tavalla.
– Loukkaantumisongelma liittyi mielestäni pitkälti käytettyihin harjoitusmetodeihin, kommentoi Marcsh Talksportille.
– Pelaajat olivat ylitreenattuja, ja se johti siihen, että he olivat fyysisesti, mentaalisesti, henkisesti ja psykologisesti vaikeassa tilanteessa, ja heidän oli vaikea palautua viikosta ja pelistä toiseen.
– Minulla on erittäin tarkka työskentelytapa, ja minut tunnetaan siitä, että pelaajani juoksevat paljon, mutta minut tunnetaan myös siitä, että pelaajani ovat terveitä, hyväkuntoisia ja vahvoja, jotta he yltävät haluamallemme tasolle.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Marschin mukaan Leedsin pelaajien väsymys oli nähtävillä jo päällepäin.
– Sen näki heidän kasvoistaan. Osa oli antanut jo 15 minuutin jälkeen kaikkensa, eikä sen pitäisi mennä niin.
– Toisekseen se johtui ihan vain pelityylistä. Marcelo painotti todella vahvasti mies vastaan mies -tyyliä. Se on ollut pelaajille erittäin haastavaa, kun me yritämme repiä heitä pois kolme ja puoli vuotta jatkuneesta ohjeistuksesta, jossa heitä on käsketty tekemään juuri niin.
– He ovat tehneet todella kovaa töitä sen eteen, mutta he sortuvat yhä huonoihin tapoihin varsinkin silloin, kun he ovat väsyneitä kentällä. Se on normaalia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”