Seuraava Bayer Leverkusen -tähti siirtymässä Valioliigaan? – Everton ja Tottenham kiinnostuneita
Kuva: Getty Images
Saksalaista Bayer Leverkusenia tyhjennetään kuluvassa siirtoikkunassa oikein urakalla. Sky Sports kertoo, että laituri Leon Bailey olisi halukas siirtymään Valioliigaan.
Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon edustama Leverkusen on jo menettänyt Kai Havertzin, joka siirtyi Chelseaan. Lisäksi hyökkääjä Kevin Volland jätti Leverkusenin siirryttyään Monacoon. Tuoreimpien huhujen mukaan myös Bailey olisi halukas lähtemään Leverkusenista.
Baileylla, 23, on kolme vuotta sopimustaan jäljellä Leverkusenin kanssa. Hänen markkina-arvonsa on tällä hetkellä Transfermarktin mukaan noin 29,5 miljoonaa euroa. Leverkusen haluaa laituristaan 45 miljoonaa euroa.
Bailey on jo heinäkuusta lähtien ollut halukas siirtymään Valioliigaan, ja Skyn mukaan ainakin José Mourinhon Tottenham on miehestä kiinnostunut. Lisäksi myös Everton on seuraa Baileyn tilannetta. Tiettävästi Leverkusenin hintapyyntö on tällä hetkellä vielä liian korkea, jotta kauppa voisi toteutua.
Bailey on pelannut Bundesliigassa 89 ottelua, joissa on syntynyt 19 maalia ja 12 maalisyöttöä. Viime kaudella Bailey teki 22 bundesliigaottelussa viisi maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Rosenior kutsuu Palmeria maailmanluokan pelaajaksi – paluu avaukseen vielä auki
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Newcastlelle surkeita uutisia – luottopelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- Tässä on Manchester Unitedin uusi päävalmentaja
- Paljastus: Valioliiga-seuran pelaajasopimuksissa erikoinen pykälä
- Joukkuekaveri antoi kritiikkiä Liverpool-tähdelle kammottavasta virheestä: ”Ei voi hyväksyä”
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Athletic: Tässä on Manchester Unitedin uusi valmentaja
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Paljastus: Valioliiga-seuran pelaajasopimuksissa erikoinen pykälä
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”
- Joukkuekaveri antoi kritiikkiä Liverpool-tähdelle kammottavasta virheestä: ”Ei voi hyväksyä”
- Tässä on Manchester Unitedin uusi päävalmentaja
- Wayne Rooney kiinnostunut liittymään Manchester Unitedin valmennustiimiin
- Toimittaja: Donyell Malen saattaa jättää Valioliigan – seurat pääsivät sopuun lainasta
- Tottenham ryöväsi jo sovitun kaupan – maksaa Atléticon pelaajasta 40 miljoonaa euroa
- Dominik Szoboszlailta karmea moka – Liverpool silti jatkoon FA Cupissa