Manchester United kaatoi Manchester Cityn Etihadilla – City eteni kuitenkin liigacupin finaaliin

Manchester United onnistui kaatamaan paikallisvastustaja Manchester Cityn Englannin liigacupin välierien toisessa osaottelussa. Kamppailu Etihadilla päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 0-1.
Se ei kuitenkaan riittänyt viemään Unitedia finaaliin, sillä City voitti avausosan 3-1, ja eteni finaaliin yhteismaalein 3-2. Finaalissa vastaan asettuu Aston Villa, joka kukisti välierissä Leicesterin.
Kotijoukkue City hallitsi kenttätapahtumia selvästi ensimmäisellä jaksolla, mutta avauspuolikkaan ainoasta osumasta vastasi vierasjoukkue. Nemanja Matić laukoi komealla laukauksella Unitedin johtoon 35. minuutilla.
Myös City sai pallon kertaalleen verkkoon avausjaksolla, mutta Raheem Sterlingin osuma hylättiin paitsiona.
United pääsi peliin paremmin mukaan toisella jaksolla, mutta kotijoukkue loi silti avausjakson tapaan paremmat maalipaikat. Noin tunnin kohdalla Sterling pääsi yksin läpi, mutta epäonnistui viimeistelyssään. Muutamaa minuuttia myöhemmin David Silvalle avautui avopaikka, mutta mies päätti vielä syöttää, ja tilanne kuivui kasaan.
Vieraiden urakka vaikeutui huomattavasti ottelun 75. minuutilla, kun Matić sai ulosajon toisen keltaisen kortin myötä. Serbialainen keskikenttäpelaaja keskeytti rikkeellään kotijoukkueen nopean vastahyökkäyksen, ja hänen pelinsä päättyi siihen.
Hyvistä paikoista huolimatta lisäosumia ei enää nähty. Aston Villan ja Manchester Cityn välinen liigacupin finaali pelataan Wembleylla maaliskuun ensimmäinen päivä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin