Onko Manchester City lähdössä uudestaan Lionel Messin perään? – ”Meiltä löytyisi varat tehdä se siirto”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn jalkapallojohtaja Omar Berrada uskoo seuralta löytyvän varallisuutta Lionel Messin värväämiseen, jos uusi mahdollisuus ilmenee ensi kesän aikana. City oli viime siirtoikkunassa paalupaikalla 33-vuotiaan hyökkääjätähden seuraavaksi seuraksi argentiinalaisen jätettyä elokuussa Barcelonalle pyynnön purkaa sopimuksensa.
Messi pyörsi lopulta päätöksensä ja päätti jatkaa tulevan kauden pitkäaikaisessa seurassaan. Kyseessä on nykyisen sopimuksen viimeinen vuosi.
– Hän on maailman paras pelaaja. Hän on tämän sukupolven paras pelaaja. Uskoisin jokaisen maailman seuran haluavan tiedustella mahdollisuutta hänen liittymisestä omaan joukkueeseen, Berrada sanoi Manchester Evening Newsille.
– Hän voisi olla mahdollisesti poikkeustapaus seuraavissa sijoituksissamme. Mutta meidän suunnitelmamme on tehty nykyistä kokoonpanoamme ajatellen.
– Meidän täytyy olla varuillamme jokaisen pelipaikkamme kohdalla, sillä mitä vain voi tapahtua. Uskon kuitenkin samaan aikaan, että meiltä löytyisi varat tehdä se siirto (Messi), kun on sen aika.
Messi on edustanut Barcelonaa teini-ikäisestä lähtien. Argentiinalainen on voittanut vuosien varrella yhteensä 30 pokaalia seurassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan

- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin