Espanjan La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas sanoo, että Manchester City voisi hankkia Lionel Messin Barcelonasta vain sen takia, ettei seura noudata UEFA:n taloudellisen reilun pelin säännöstöä (Financial Fair Play).

Messi, 33, ilmoitti viime kesänä Barcelonalle, että hän haluaisi lähteä seurasta, mutta katalonialaisjätti esti kapteeninsa lähdön. Argentiinalaistähti yritti vedota sopimuspykälään, jonka mukaan hän saisi lähteä Barcelonasta ilman siirtokorvausta, mutta Barcelonan mukaan kyseinen pykälä oli jo umpeutunut. Messi kertoi jälkikäteen, että hän jäi lopulta Barcelonaan, koska ei halunnut viedä kasvattajaseuraansa oikeuteen.

Läpi siirtosaagan liikkui huhuja, joiden mukaan Manchester City olisi ollut ensimmäisenä Messin perässä. Siirtoa ei tapahtunut, mutta huhuja pyörii yhä, sillä Messin sopimus päättyy ensi kesänä. Jos uutta diiliä ei synny, Barcelona ei voi mitenkään estää ykköstähtensä lähtöä.

Tebasilta kysyttiin tiistaina lehdistötilaisuudessa, onko hän huolissaan siitä, että Messi hylkää Espanjan kentät ja siirtyy Englantiin.

– Ainoa Valioliigan seura, joka puhuu Messin hankkimisesta on Manchester City, sanoi Tebas ESPN:n mukaan.

– Koska Man City ei noudata sääntöjä, olen huolissani siitä, että he pääsevät käsiksi pelaajaan rikkomalla UEFA:n sääntöjä. Minä en ole ainoa, joka valittaa tästä. [Liverpoolin manageri Jürgen] Klopp ja [Tottenhamin José] Mourinho ovat myös valittaneet Citystä.

– Olen kritisoinut Cityn tekemisiä niin monta kertaa, yksi lisäkerta ei tuo mitään muutosta.

– Heihin ei vaikuta koronavirus, pandemiat tai mikään, koska heitä rahoitetaan eri tavalla, ja sitä vastaan on mahdotonta taistella.

Messi on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi kuusi kertaa. Ensi kesänä hän saattaa olla vapaa pelaaja. Kuva: Getty Images

Manchester Cityn talouspuolen tekemisiin on kiinnitetty erityistä huomiota sen jälkeen, kun Abu Dhabin kuningasperheeseen kuuluva sheikki Mansour osti seuran vuonna 2008.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA ilmoitti viime helmikuussa, että se on antanut Citylle kahden vuoden kilpailukiellon omiin kilpailuihinsa ”vakavien” sääntörikkomusten takia.

UEFA:n mukaan City oli liioitellut sponsoritulojaan vuosina 2012-2016, eikä manchesterilaisseura tehnyt yhteistyötä tutkivan tahon kanssa. Europelipannan lisäksi City sai 30 miljoonan euron sakon.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kumosi kuitenkin europelikiellon ja pienensi Cityn sakon 10 miljoonaan euroon.

CAS:n mukaan Cityn väitetyistä sääntörikkomuksista ei ollut riittävää näyttöä ja suurin osa väitetyistä rikkomuksista oli jo vanhentunut UEFA:n omien sääntöjen mukaan. CAS tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, että City ei ollut halukas auttamaan UEFA:n tutkivaa tahoa tutkinnassa.

CAS päätti, että europeleistä sulkeminen olisi ollut liian kova rangaistus, koska Cityn katsottiin syyllistyneen vain haluttomuuteen tehdä yhteistyötä UEFA:n tutkinnassa.