Liverpool-toppari näkee ryhmänsä yhtenä kaikkien aikojen parhaista: ”Vuosien ja vuosien ajan”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Dejan Lovren sanoo nykyisen joukkueensa kuuluvan koko lajin historian parhaimpiin. Käden käänteessä se ei tämän päivän tasoaan toki saavuttanut.
– Olen ollut täällä koko Jürgen Kloppin valmennusjakson ajan. Kehitysprosessiin meni ehkä kaksi-kolme vuotta. Tällä kaudella, tai oikeastaan jo viime kaudella, palaset loksahtivat kohdilleen.
Onnistuneet hankinnat, hyvä valmennus ja ryhmän hitsautuminen saavat kroatialaisen tavoittelemaan isoja.
– Ymmärrämme nyt toisiamme, tiedämme miten ajattelemme ja mitä haluamme. Itse toivoisin erityisesti, että meidät tultaisiin muistamaan samanlaisena kuin Barcelonan joukkue, joka voitti neljään vuoteen varmasti 20 pokaalia. Miksi ei? Haluan, että meidät muistetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista joukkueista, ei vain tältä vuodelta, vaan vuosien ja vuosien ajan.
Tilanne on hyvä myös siinä mielessä, että ylivoimaisesta vireestä huolimatta mestaruuksia ei ole vielä konkretisoitunut liikaa.
– Olemme edelleen nälkäisiä ja ahneita. Totta puhuen juuri se tekee meistä ainutlaatuisen ryhmän.
Lähteet: Sky Sports, Squawka
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn