Liverpool kauppaa kolmea pelaajaansa, kertoo The Athletic – myös muita nimiä lähtökuopissa

Liverpool ei aio luopua tänä kesänä avainnimistään, mutta useita muita pelaajia on The Athleticin mukaan lähtökuopissa.
Keskikenttämies Adam Lallana ja puolustaja Nathaniel Clyne ovat jättämässä seuran vapaina agentteina, ja maalivahti Loris Karius on myynnissä. Liverpool pyrkii löytämään Kariusille uuden seuran ennen pre-seasonin alkamista.
Ennen koronakriisin alkamista Liverpool oli asettanut laitapelaaja Xherdan Shaqirille vajaan 30 miljoonan punnan hintalapun, mutta sillä hinnalla kukaan tuskin miestä enää ostaa.
[readmore from=Liverpool]
Liverpool toivoo saavansa rahaa myös laituri Harry Wilsonista ja keskikenttämies Marko Grujićista, jotka ovat tällä hetkellä lainalla Bournemouthissa ja Hertha Berlinissä. Aiemmin kaksikon olisi saanut hyvässä lykyssä myytyä yhteensä 40 miljoonalla punnalla – nyt markkinatilanne on kuitenkin muuttunut koronan takia.
The Athleticin mukaan Liverpoolin on nyt päätettävä, hyväksyykö se pienemmät siirtosummat pelaajistaan vai pitääkö se näistä kiinni siihen asti, kunnes markkinat ovat palautuneet normaalimpaan suuntaan.
Mikäli rahaa tulee sisään, sitä on tarkoitus käyttää RB Leipzigin saksalaiskärkeen Timo Werneriin, jota Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on ihaillut jo pitkään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus