Jymypaukku! Liverpool suli loppuhetkillä – sarjanousija haki harvinaisen pisteen Anfieldilta

Liverpool jäi sunnuntai-iltana yllättävään 1-1-tasapeliin West Bromin isäntänä.
Vaikka Jürgen Kloppin miehistö hallitsi ottelutapahtumia läpi pelin, taisteli Sam Allardycen nousijaseura itselleen harvinaisen pisteen Anfieldin 2 000 kannattajan edestä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Liverpool jäi ilman kotivoittoa Valioliigassa.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kenties koko kauden yksipuolisin avausjakso. West Bromin kaikki 11 pelaajaa istuivat pallon takana, kun Liverpool etsi rauhassa rakoja maalipaikkojen luomiseksi.
Vierasjoukkueen tiukka pakka avautui ensimmäisen kerran jo 12. minuutilla, kun Joël Matip löysi Sadio Manén rangaistusalueen reunalta. Senegalilaishyökkääjä otti voimakkaan syötön rinnalla alas ja viimeisteli sen taitavasti vasempaan alakulmaan. 1-0.
Ensimmäisen puoliajan aikana Liverpool hallitsi palloa peräti 81-prosenttisesti. Laukauksia syntyi seitsemän, mutta vain yksi osui tolppien väliin. Ilman yhtäkään maaliyritystä jäänyt West Brom sai sen sijaan vain 46 syöttöä omille, eli 39 vähemmän kuin Liverpool-kippari Jordan Henderson yksinään.
Toisen puoliajan alussa West Bromin peli-ilme oli jo paljon pirteämpi. Allardycen miehistö uskalsi nousta joukkueena hyökkäykseen ja pakotti Alissonin ensi kertaa torjuntatöihin 51. minuutilla.
Lisää harmaita hiuksia Liverpoolille aiheutti Matipin loukkaantuminen. Kamerunilaistoppari jätti kentän ottelun 59. minuutilla nivusongelman takia ja tilalle vaihdettiin Rhys Williams.
Williams joutui ensitöikseen juoksukilpaan Karlan Grantin kanssa, eikä saanut pysäytettyä WBA:n hyökkääjähankintaa. Liverpool-nuorukaisen onneksi yhden maalin tällä kaudella viimeistellyt englantilaiskärki laukoi läpiajosta päin Alissonia, eikä WBA noussut tasoihin.
Klopp alkoi turhautua pelaajiensa tekemiseen kentän laidalla. Saksalaisluotsi sai jopa keltaisen kortin korotettuaan ääntään erotuomarille. WBA otti Liverpoolin hermostuneisuudesta hyödyn irti ja 82. minuutilla verkko viimein heilui.
[readmore from=Liverpool]
Pelikiellosta palannut portugalilaistaituri Matheus Pereira keskitti pallon boksiin lyhyenä annetun kulmapotkun jälkeen, ja Fabinhon yläpuolelle noussut Semi Ajayi puski sen tolpan kautta sisään. 1-1.
Liverpool laittoi taas kaasun pohjaan ja pakotti WBA:n takaisin oman alueensa ympärille. Roberto Firmino kävi 89. minuutilla hyvin lähellä 2-1-maalia, mutta Sam Johnstonen ilmiömäinen heittäytyminen pelasti vieraat myöhäiseltä takaiskulta.
Ottelu päättyi lopulta 1-1-tasapeliin. Liverpool pitää paikkansa sarjan kärjessä ja WBA pysyy 19. sijalla. Allardyce ei ole hävinnyt manageriuransa aikana kertaakaan Kloppille Liverpoolin kotikentällä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan