Kuluva Valioliiga-kausi on ollut hallitsevalle mestarille Liverpoolille ja managerilleen Jürgen Kloppille varsin tuskaisa.

Avainpelaajien loukkaantumiset ja hetkelliset poissaolot ovat tehneet rakoja joukkueen koheesioon, ja myös imeneet pois tärkeitä pelillisiä apuja. Tuloksena Liverpool on väenväkisin rimpuillut tulosten saamiseksi, tai siltä se ainakin tällä hetkellä tuntuu.

Kaikesta tästä huolimatta joulukuussa näytti vielä siltä, ettei Liverpool välttämättä kärsi tilanteestaan niin pahasti kuin voisi kuvitella. Tammikuun alussa joukkue johti Valioliigaa. Joulun otteluohjelma oli toki suhteellisen suotuisa, mutta silti voidaan sanoa, että Liverpoolilla oli tuolloin punainen lanka pelissään. Wolves kaatui 4-0, Spurs 2-1, marraskuussa Leicester 3-1 ja City-kohtaaminen päättyi 1-1.

Ironisesti asiat muuttuivat murskaavan Crystal Palace -voiton jälkeen. Kuntopuntariin kirjautui 1-1-tasapeli West Bromia vastaan, 0-0-tasapeli Newcastlea vastaan, 0-1-tappio Southamptonille, 0-0-tasapeli Man Unitedin kanssa ja viimeisimpänä 0-1-kotitappio Burnleylle. Liverpool on kirjannut itselleen näistä otteluista lähes 8,00 maaliodottaman.

Artikkeli jatkuu twiittien jälkeen.

Isiah Whitlock Jr.

@IsiahWhitlockJr
Burnley? At Anfield? Sheeeeeeeee-it!

Driblab

@driblab
Liverpool's last four @premierleague games:

🆚Newcastle 1.3 xG/0 goals
🆚Southampton 1.6 xG/0 goals
🆚Manchester Utd. 1.7 xG/0 goals
🆚Burnley 1.9 xG/0 goals

Nyt kun tammikuu vaihtuu helmikuuhun, on Liverpool kerännyt vain kolme pistettä 15 mahdollisesta, sekä kärsinyt kirvelevän tappion FA Cupissa Manchester Unitedille.

Liverpool ei ole tehnyt maalia neljässä perättäisessä sarjaottelussa. Cup-kohtaaminen enteili parempaa, mutta todennäköisesti ei lupaa muuta kuin turbulenssia jatkossakin.

LUE MYÖS: Ennakkopaketti Valioliigan huippuotteluun Tottenham−Liverpool: Poissaolijat, mistä näet pelin, arvioidut avaukset ja valmentajien kommentit

Jalkapallo on hauska peli. Vielä kuukausi sitten listasin Liverpoolin kaikesta huolimatta suosikikseni Valioliigan mestariksi, mutta asiat kääntyivät nopeasti ympäri.

Manchesterin sininen joukkue, City, on tällä hetkellä ainoa joukkue, jonka kehityskaari on aidosti nouseva. City on kaikessa hiljaisuudessa noussut sarjan ykköseksi ja mestarisuosikiksi.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Mutta mistä Liverpoolin suvanto johtuu?

Pelilliset ongelmat

Etsin itse syitä tähän tekemättä asioista liian vaikeita, koska loppujen lopuksi jalkapallokin on yksinkertainen peli, ja pelaajat ja valmentajat ovat ihmisiä. Jotain oli nähtävissä jo ennen kauden alkua – viime kauden lopussa, jopa.

Liverpoolin identiteetti on intensiteetti, kuten apuvalmentaja Pepijn Lijnders on todennut. Nyt sillä ei ole sitä lainkaan. Joukkueen voi sanoa menettäneen sieluaan, ja peli puhuu puolestaan.

Koronapandemian mukanaan tuoma poikkeuksellinen ottelutahti aiheutti sellaisen loukkaantumissuman, josta harva joukkue selviäisi. Nämä asiat yhdessä pilasivat Liverpoolin Valioliiga-titteliä seuranneen momentumin. Lyhyellä pre-seasonilla Liverpool pelkäsi koko joukkueen saaneen virustartunnan ja rytmi katkesi.

Pelillisesti Kloppin ryhmä on näyttänyt olevan tammikuussa hukassa, ja aika ajoin ennen tätäkin. Aston Villa -tappiosta ei Kloppin mukaan pitänyt tehdä sen suurempaa asiaa, mutta nyt kun katsotaan peruutuspeiliin, voidaan todeta sen olleen vähintäänkin lievä oire, viite tulevasta.

Liverpool ei jaksa pelata kuten sille on tyypillistä. Pelaajat näyttävät väsyneiltä, ja siihen kun yhdistetään se, ettei esimerkiksi peliä edistäviä pelaajia ole tarpeeksi tai oikeilla pelipaikoilla, on lopputulema tuskaisaa katsottavaa.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Paul Carr

@PaulCarr
Liverpool completed 3 of 40 crosses today, the club’s second-most crosses in a game this season.

Liverpool has attempted 30+ crosses in five games this PL season, and has lost or drawn all five.

Kun etenemismalleja ei löydy, nähdään paljon keskityspalloja boksiin. Laitapuolustajien toimitukset 16-alueen sisälle ovat sitä paitsi olleet viime aikoina epälaadukkaita.

Tilannetta ei myöskään paranna se, että ainoa kohdepelaaja on Roberto Firmino ja tätä ennen etenemiset ovat tyssänneet esimerkiksi Burnleyn likipitäen täydellisesti pelanneeseen puolustusblokkiin.

Artikkeli jatkuu twiittien jälkeen.

Between The Posts

@BetweenThePosts
Last season, #Liverpool were extremely efficient in finishing their chances and carried games like this over the line.

This season, things have been a bit different.

Krediittiä pitää antaa vastustajien puolustuksille, mutta kyllähän Liverpool viime kaudella voitti nämä ottelut, joista se on nyt saanut enintään pisteen.

Liverpool ei tällä hetkellä voita otteluita, jotka se voitti vuosi sitten.

LUE MYÖS: José Mourinho purnasi taas Jürgen Kloppin käyttäytymisestä – avasi viileitä välejään Liverpool-manageriin: “Emme ole ystäviä”

Avainpelaajien puuttuminen ja mentaalinen lukkotila

Kyse voi olla onnen loppumisesta, mutta se tuntuisi jotenkin löyhältä selitykseltä, kun nähtävissä on myös selkeitä puutteita pelaajamateriaalissa (avauskokoonpanoissa) ja asioita, jotka korjaantuvat valmentamisella ja parhaiden pelaajien pelatessa oikeilla pelipaikoillaan.

Virgil van Dijk on tosiasiassa kaiken avain, ja hän loistaa poissaolollaan tällä kaudella. Hollantilaista voi hyvin pitää syvällä makaavana pelinrakentajana, ja Liverpoolin pelin virta on hitaampaa ilman häntä.

Thiago toi paluullaan sanomattakin paljon tempoon ja rytmittämiseen, mutta Liverpoolissa hänen paikkansa on mielestäni ylempänä. Emme käytännössä ole nähneet keskikenttäkolmikkoa Thiago-FabinhoJordan Henderson, mutta se olisi mielestäni keskikenttä, johon moni Valioliiga-seura ei kykenisi vastaamaan.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Sam McGuire

@SamMcGuire90
Virgil Van Dijk really was a deep-lying playmaker.

Liverpool tarvitsee 4-3-3-muodostelman keskikentän kasipaikoille puolustavan keskikentän yläpuolelle kaksi peliä edistävää pelaajaa. Nyt niitä ei ole — tai oikeastaan on, mutta heitä ei voi käyttää tilanteen takia.

Tästä huolimatta Liverpool on luonut mainitun määrän maaliodottamaa. Maalinteko on ongelma, mutta kuvitelkaa, missä luvuissa olisimme, jos joukkueen kun keskikenttä olisi optimaalisessa järjestyksessään.

Matalan blokin joukkueet ovat kryptoniittia nykyisen Liverpoolin kaltaisille joukkueille, joilla ei ole käytössään parhaita pelaajia, itseluottamus on valunut alatasolle, fyysinen kuormitus on kasvanut yli kestävän kehityksen rajojen ja jonka valmentaja on ensimmäistä kertaa Liverpool-urallaan eksyksissä.

Kun syitä luettelee, on helposti tulkittavissa, kuinka paljon joukkue kärsii mentaalisesta lukkotilasta. Jos se tästä onnistuu nousemaan takaisin mestaruuskisaan, voidaan todella puhua niistä viime kauden ”Mental Monsters” -viitteistä.

Miksei siirtomarkkinoilla reagoida?

Pelin ulkopuoliset asiat ovat tottakai yksi syy, vaikka peli lopulta ratkaisee kaiken. Siirtoikkunan aikana Liverpool ei vahvistanut keskuspuolustustaan. Taloudelliset syyt ovat olleet monelle seuralle syy lykätä hankintoja pandemiakurimuksen keskellä. Jälkikäteen huutelu on aina helppoa, mutta toisaalta – olisiko esimerkiksi alle kymmenen miljoonan topparihankinta liikauttanut Fenwayn kukkaroa?

Nyt pihiydestä maksetaan, vaikka syy tarkalle linjalle onkin ilmeinen. Vasen laitapuolustaja kuitenkin ostettiin. Kostas Tsimikas maksoi alle 12 miljoonaa puntaa, ja on toki tärkeä taustatuki Andy Robertsonin takana.

Ehkä tästä opitaan, että aina on syytä varautua pahaan loukkaantumissumaan ja parhaan topparin pitkään poissaoloon. Liverpoolin pelitavassa on kuitenkin todennäköistä kärsiä lihasvammoista. Jordan Pickfordin pulkat eivät siis ole vaatimus tilanteen eskaloitumiselle.

You’ll never walk alone, tuo Liverpoolin kuuluisa motto ja seurahymni. Tällä hetkellä se ei toteudu, sillä joukkue kävelee yksin. Katsomot ovat tyhjiä, eikä helpotusta näytä olevan vielä hetkeen luvassa. Me kaikki kaipaamme faneja takaisin katsomoihin, mutta Valioliigassa kipeimmin heitä tarvitsee nyt Liverpool.

Ratkaisun hetket

Liverpoolin kausi ratkeaa seuraavien viiden tai kuuden ottelun aikana, jolloin se kohtaa Spursin, West Hamin, Brightonin, Man Cityn, Leicesterin ja Evertonin. Tässä välissä se pelaa myös Mestarien liigan pudotuspelivaiheen ensimmäisen osaottelun RB Leipzigia vastaan.

Jotta Liverpool onnistuu kääntämään kautensa, pitää Kloppin trimmata avauksensa optimaaliseksi, ratkaista maalinteko-ongelma ja toivoa, että esimerkiksi van Dijk palaisi jo helmikuussa.

Mentaalipuolella asiat voivat kääntyä yhden tai kahden ottelun positiivisilla tuloksilla ja suorituksilla. Maalinteossa paljon on juuri nyt kiinni loppujen lopuksi korvien välistä; sikäli kun Liverpool pääsee 2-3 xG tasolla per ottelu maalipaikoille kuten nyt, maalit vain tulevat lopulta. Jos näin ei ole, puhutaan epäonnesta, hyvistä maalivahdeista ja surkeasta viimeistelystä.

[readmore from=Liverpool]

Liverpool tarvitsisi lepoa, mutta sitä ei ole saatavilla. Sen takia mainitut asiat ratkaisevat sen, millaista kautta Anfieldin tyhjillä katsomoilla lopulta todistetaan.

Kuulostaa helpolta, mutta näiden asioiden kanssa työtä on edessä paljon. Nykyinen kriisi on sanomattakin Kloppin suurin haaste sitten Liverpool-uran ja mestarijoukkueen rakentamisprosessin alkamisen. Seuraavat kuukaudet näyttävät, onko kausi menetetty vai saako Liverpool käännettyä kulmakertoimensa positiiviseksi.

Voittamaton, ylivoimainen joukkue on nyt kuin varjo itsestään. Säilyykö se sellaisena hetken vai pidempään?