Lähde: Liverpoolin antisankari palaa Anfieldille – lainaseura ei aio käyttää optiotaan
Kuva: Getty Images
Liverpoolin maalivahti Loris Karius palaa seuraan ensi kesänä lainaseurastaan Beşiktaşista, joka ei aio käyttää saksalaistorjujan sopimuksessa olevaa osto-optiota, kertoo The Athletic.
Karius, 26, pelasi edellisen ottelunsa Liverpoolissa surullisenkuuluisassa Mestarien liigan loppuottelussa Real Madridia vastaan toukokuussa 2018. Madrid voitti ottelun 3-1, ja Karius oli vastuussa kahdesta takaiskusta.
Karim Benzema iski Madridin avausmaalin toisen jakson alussa, kun Karius heitti pallon suoraan häneen jalkaansa, josta peliväline kimposi maaliin. Sadio Mané toi Liverpoolin hetkeä myöhemmin tasoihin, mutta Gareth Bale onnistui maalinteossa vielä kahdesti. Walesilaistähden upeasta saksipotkumaalista Kariusta ei voinut syyttää, mutta Balen jälkimmäinen osuma laitettiin saksalaisen piikkiin. Bale laukoi pallon noin 30 metristä suoraan kohti Kariusta, jonka hanskoista pallo lipsahti verkkoon.
Ottelun jälkeen saksalaisvahti pahoitteli kyyneleet silmissä suoritustaan Liverpoolin kannattajilta. Hän sai sosiaalisessa mediassa useita uhkauksia, jotka johtivat lopulta poliisitutkintaan.
Viisi päivää myöhemmin sairaalassa todettiin, että Karius oli saanut aivotärähdyksen, jonka epäiltiin tulleen, kun hän sai iskun päähänsä Sergio Ramosin kyynärpäästä hieman ennen Real Madridin ensimmäistä maalia. Lääkärit eivät kuitenkaan pystyneet toteamaan tarkkaa aikaa, jolloin aivotärähdys oli sattunut, mutta he pitivät mahdollisena, että se vaikutti Kariusin pelaamiseen.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp sanoi heinäkuun alussa olevansa ”satavarma”, että aivotärähdys vaikutti maalivahdin pelaamiseen.
– Me emme käytä sitä tekosyynä, me käytämme sitä selityksenä. Minusta se selittää sataprosenttisesti [hänen esityksensä]. Isku vaikutti häneen, se on satavarmaa, sanoi Klopp tuolloin.

LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”