Man City tuhosi Watfordin ennätysmäisellä tavalla – Teemu Pukin Norwich kyykkäsi Burnleyn vieraana

Manchester City teki järkyttävää jälkeä Watfordia vastaan Valioliigan kuudennen kierroksen ottelussa. Loppulukemat kirjattiin hämmentävästi 8-0.
Etenkin aivan ottelun alku oli aivan poikkeuksellista näytöstä.
1. minuutti: 1-0, David Silva.
7. minuutti: 2-0, Sergio Agüero rangaistuspotkusta.
12. minuutti: 3-0, Riyad Mahrez.
15. minuutti: 4-0, Bernardo Silva.
18. minuutti: 5-0, Nicolás Otamendi.
Se oli samalla ennätys. Koskaan aiemmin Valioliigan historiassa mikään joukkue ei ole takonut viittä maalia ensimmäisen 18 minuutin aikana.
Toisella puoliajalla City hölläsi kaasua – mutta vain hieman. Bernardo Silva iski vielä kahdesti ja nappasi samalla uransa ensimmäisen hattutempun pääsarjatasolla. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Kevin De Bruynekin sai nimensä maalitalkoisiin.
City oli täysin ylivoimainen oikeastaan kaikissa muissakin tilastoissa. Maalintekoyritykset kirjattiin isäntien hyväksi 26-4 ja laukaukset kohti maalia 10-3.
Voitto nosti Cityn takaisin sarjakakkoseksi ohi Leicesterin, joka ehti hetken aikaa heilua toisena. Cityllä on edelleen kaksi pistettä matkaa sarjakärki Liverpooliin, joka kohtaa kierroksen omassa ottelussaan Chelsean sunnuntaina. Watford puolestaan jatkaa sarjajumbona. Joukkue ei ole voittanut vielä yhtään ottelua, ja nyt maalierokin on melko murheellinen: 4-18.
Norwich ontui Burnleyn vieraana
Samaan aikaan pelattiin myös suomalaisittain mielenkiintoinen kamppailu Burnleyn ja Norwichin välillä.
Teemu Pukin Norwich oli etenkin avauspuoliajalla hätää kärsimässä. Burnley käytti alun prässin hyväkseen ja paineli jo vartissa 2-0-johtoon. Molemmista maaleista vastasi Chris Wood. Nuo kaksi maalia jäivät myös ottelun ainoiksi maaleiksi.
Pukki pelasi täydet 90 minuuttia, muttei päässyt oikein palloon käsiksi. Avausjaksolla Pukki pääsi yhteen suhteelliseen hyvään maalipaikkaan, mutta sen Nick Pope torjui jalallaan.
Norwich on tässä vaiheessa kierrosta sarjataulukossa sijalla 15. Kuusi ottelua on tuonut yhtä monta pistettä. Burnley puolestaan nousi kahdeksaan pisteeseen ja sijalle seitsemän.
Valioliiga 21.9.
Leicester-Tottenham 2-1 (0-1)
0-1 Harry Kane (29′)
1-1 Ricardo Pereira (69′)
2-1 James Maddison (85′)
Burnley-Norwich 2-0 (2-0)
1-0 Chris Wood (10′)
2-0 Chris Wood (14′)
Everton-Sheffield United 0-2 (0-1)
0-1 Yerry Mina om. (40′)
0-2 Lys Mousset (79′)
Manchester City-Watford 8-0 (5-0)
1-0 David Silva (1′)
2-0 Sergio Agüero rp. (8′)
3-0 Riyad Mahrez (12′)
4-0 Bernardo Silva (15′)
5-0 Nicolás Otamendi (18′)
6-0 Bernardo Silva (48′)
7-0 Bernardo Silva (60′)
8-0 Kevin De Bruyne (85′)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin