Näkökulma: Man City nousi likavedestä kuivin jaloin – tästä koko jupakassa oli lopulta kyse
Kuva: Getty Images
Manchester City sai maanantaina kuulla loistavia uutisia. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kertoi, että se on kumonnut Cityn kahden vuoden europelikiellon, jonka Euroopan jalkapalloliitto UEFA langetti sille alkuvuodesta.
Toukokuussa 2014 City sai UEFA:lta noin 55 miljoonan euron sakon sen taloudellisen reilun pelin (Financial Fair Play) sääntöjen rikkomisesta. Lisäksi City sai kaudeksi 2014-15 nimetä Mestarien liigan joukkueeseensa vain 21 pelaajaa.
Marraskuussa 2018 saksalaislehti Der Spiegel julkaisi Football Leaksin tietojen pohjalta sarjan artikkeleita, joiden mukaan City on yrittänyt kiertää FFP-säännöstöä. City on toistuvasti sanonut, että artikkeleilla yritettiin selvästi loata seuran maine.
Viime vuoden maaliskuussa UEFA ilmoitti, että se on käynnistänyt mediassa esiintyneiden tuoreiden väitösten myötä virallisen tutkinnan Cityn mahdollisista sääntörikkomuksista.
City kiisti syytökset välittömästi ja sanoi, että se ottaa tutkinnan mielellään vastaan, jotta ”laittomasta hakkeroinnista ja asiayhteydestä irrotetuista sähköpostiviesteistä” johtanut spekulaatio saadaan päätökseen. Seuraavana päivänä myös Valioliiga ilmoitti, että se tutkii Cityn mahdollisia rikkomuksia. Valioliigan tutkinta on yhä käynnissä, mutta siitä tiedetään todella vähän.
Tämän vuoden helmikuussa UEFA ilmoitti, että se sulkee Cityn seurajoukkuekilpailuistaan seuraavan kahden kauden ajaksi ja antaa manchesterilaisille 30 miljoonan euron sakon. UEFA:n mukaan City oli liioitellut sponsoritulojaan vuosina 2012-2016 ja kieltäytynyt yhteistyöstä tutkivan tahon kanssa. City ilmoitti välittömästi, että se valittaa rangaistuksesta CAS:lle.

Manchester Cityssä juhlitaan tällä hetkellä
Maanantaina julkaistu päätös on valtava voitto Manchester Citylle monellakin tavalla. Seuran kannalta huonoimmassa tapauksessa UEFA:n asettama rangaistus olisi jäänyt kokonaisuudessaan voimaan. Hieman paremmassa tapauksessa CAS olisi saattanut esimerkiksi puolittaa Cityn pannan. CAS:n päätös kumosi UEFA:n rangaistuksen lähes kokonaan. Kaikki ymmärtävät, että 10 miljoonan euron sakko ei juuri taloudellisesti hetkauta seuraa, joka käytti viime kesänä yli 160 miljoonaa uusiin pelaajiin. City käytti edellisen vuosikymmenen aikana enemmän rahaa pelaajahankintoihin kuin yksikään muu seura maailmassa. Kahden vuoden tauko europeleistä olisi tiennyt jo isompaa lovea Cityn lompakkoon. Pelkästä Mestarien liigan lohkovaiheeseen osallistumisesta UEFA maksoi tällä kaudella seuroille 15,25 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin