Man Cityn uskomaton putki päättyi – Pep Guardiola selitti Kevin De Bruynen heikkoa virettä

© Kuva: Getty Images

Manchester Cityn viiden vuoden valtakausi Liigacupissa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi neljännellä kierroksella West Hamille rangaistuspotkukilpailussa maalittomaksi jääneen kohtaamisen päätteeksi.

Edellisen kerran City oli hävinnyt kilpailussa José Mourinhon Manchester Unitedille lokakuussa 2016 Old Traffordilla. Liigacupin pytty päätyi Pep Guardiolan miehistölle peräti neljä kertaa peräkkäin.

Liverpool vei Liigacupin nimiinsä neljä kertaa vuosina 1981–1984, mutta joukkueen taival päättyi vuonna 1984 jo kolmannella kierroksella, joten City pani niukasti paremmaksi.

– Uskomaton putki on päättynyt. Me päätimme ottelun hyvin. Pelasimme todella hyvällä tavalla ja loimme paikkoja joukkuetta vastaan, joka puolusti syvällä. Rangaistuspotkuissa he olivat parempia, Guardiola kommentoi.

– Mutta onnittelut West Hamille. He ovat fantastinen joukkue, jolla on fantastinen manageri. Ensi vuonna me kuitenkin palaamme takaisin.

Yksi Cityn huolenaiheista on pelintekijä Kevin De Bruynen heikko vire. Guardiola muistutti, että miehellä on takana vaikea kesä – Mestarien liigan finaalissa murtui silmäkuoppa ja EM-kisoissa tuli nilkkavamma.

Managerilta kysyttiin, onko De Bruyne suoriutunut edes sillä tavalla, että hän ansaitsee paikan avauskokoonpanossa.

– Kaikki ansaitsevat pelata ja ovat valmiita pelaamaan. Kevin tuli takaisin merkittävien vammojen jälkeen kauden viime jakson aikana ja oli niin tärkeä Liverpoolia, Chelseata ja Bruggea vastaan. Hän oli siellä kuten aina. Päivä päivältä hän pääsee parhaaseen vireeseensä, vastasi Guardiola.

Lähteet: ESPN, Manchester Evening News


Everton – Liverpool | Liverpool on punainen!

Juhliiko Pool Merseysiden derbyssä? Vieraskertoimissa tarjolla herkkua!