Manchester City ei voi olla tyytyväinen – Mika Väyryseltä suorat sanat C Moren studiossa

Manchester City nappasi Mestarien liigan ensimmäisestä välierästä 4-3-voiton Real Madridista. Hurlumhei-ottelun lopputulos ei voi tyydyttää Cityä, jolla oli mahdollisuus takoa hurjatkin lukemat C Moren asiantuntija Mika Väyrysen mukaan.
City johti ottelua kolmeen kertaan kahdella maalilla, mutta Real Madrid nousi aina lopulta maalin päähän. Pelikiellossa oli vasta 11 minuuttia, kun City johti ottelua jo 2-0. Silloin City hallitsi pelin virtausta mielin määrin, mutta ote lipsui vahvan alun jälkeen.
– Ensimmäisen 20 minuutin aikana City piti huolen pallosta. Hyökkääminen ja puolustaminen oli organisoitua. Ei Realilla ollut mitään (saumaa). Mutta sitten kun peli meni aaltoilevaksi, varsinkin toisella puoliajalla, niin Cityn pelaamisesta katosi kontrolli ja silloin City on haavoittuvainen, Väyrynen kommentoi C Moren studio-osuudessa ottelun jälkeen.
Väyrysen mukaan Real Madridin puolustus antoi Citylle eväät paljon parempaan.
– He (Man City) olisivat voineet tehdä kymmenen maalia. Se, miten Real Madrid puolusti keskitystilanteissa taka-aluetta, oli ala-arvoista, Väyrynen sanoi suoraan.
[readmore from=mestarien-liiga]
Myös Liverpool-legenda Sami Hyypiä oli sitä mieltä, ettei City voi olla tulokseen tyytyväinen.
– He varmasti miettivät, että heidän olisi pitänyt saada paljon enemmän tästä pelistä.
Kaksikko oli eri mieltä Real Madridin saamasta rankkarista, josta Karim Benzema toi upealla panenkallaan vieraat maalin päähän. Väyrynen piti pilkkutuomiota selvänä, mutta Hyypiän mielestä tuomio oli kyseenalainen.
– Se mistä, tuo pilkku tuli, voi olla montaa mieltä. Kun hypätään, niin ei se käsi voi olla kropassa kiinni, Hyypiä huomautti.
Otteluparin toinen osaottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Madridissa.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”