Manchester United suoritti todellisen Pariisin ihmeen – dramaattinen loppuratkaisu lisäajalla
Kuva: Getty Images
Pariisissa nähtiin uskomaton keskiviiko-ilta, josta Manchester United eteni kuilun partaalta Mestarien liigan puolivälieriin. United kuroi kahden vierasmaalin eron kiinni ja eteni 3-1-lukemilla vierasmaalisäännöllä jatkoon.
Vauhdikkaan pelin dramaattinen loppuratkaisu nähtiin lisäajalla, kun Marcus Rashford täräytti rangaistuspotkusta pallon ylänurkkaan. Pilkku vihellettiin videotarkastuksen jälkeen Presnel Kimpemben käsivirheestä.
Ottelun kulku
United sai kaivatun salama-alun ottelulle iskettyään avausmaalin jo toisella minuutilla. PSG:n puolustus nukkui ja Romelu Lukaku pääsi rynnistämään harhasyötön jälkeen läpiajoon. Belgialainen siirsi askelharhautuksella pallon vasemmalle ja sijoitti sen tyhjiin Gianluigi Buffonin selän taakse. PSG sai kuittattua virheensä nopeasti ensimmäisen kympin jälkeen. Dani Alvesin syötön vapauttauma Kylian Mbappé juoksi oikealta laidalta ja nopea pallo lähti kohti etutolppaa. Juan Bernat liukui vartioimattomana väliin ja täppäsi tasoituksen sisään. Tasoitusmaalin jälkeen hallinta siirtyi täysin isännille. 20. minuutilla Ángel di María puolestaan pelasi Bernat’n uudelleen vasemmalta läpi. Nyt laukaus kuitenkin kohdistui päin David De Geaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin United palasi johtoon ja onneakin oli hiukan mukana. Rashfordin pomppiva laukaus putosi Buffonin rinnasta suoraan Lukakulle, joka sijoitti illan toisensa irtopallosta sisään. Avauspuolisko lähestyessä loppuaan United joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa. Marco Verrattin kanssa kamppaillessaan italialaisen jalasta potkun saanut Eric Bailly ei pystynyt jatkamaan ottelua. Puolustajan korvasi Diogo Dalot. United sai tilanteesta vapaapotkun. Ashley Young keskitti oikealle laidalle, josta löytyi Marcus Rashford leikkamaan sisään keskustaan. Englantilaishyökkääjä laukoi ohi, mutta paitsiolippu oli joka tapauksessa ylhäällä. [readmore from=manchester-united] Toisen puoliskon ylitettyä ehdittyä kulua kymmenen minuuttia, isännät saivat vaarapaikkansa. Mbappé vapautti pystysyötöllä di Marían boksista ja argentiinalainen sijoitti pallon De Gean taakse. Unitedin onneksi PSG:n mies oli tilanteessa paitsiossa. 68. minuutilla PSG joutui myös vaihtamaan, kun Julian Draxlerin peli päättyi reisivammaan. Samalla vaihtoon astui myös Thilo Kehler ja sisään tulivat Leandro Paredes ja Thomas Meunier. Neljän minuutin kuluttua PSG:lle siunaantui jälleen hyvä tilaisuus. Mbappé keskitti boksiin ja di María odotti jälleen vapaana. Unitedin puolustajista väliin kuitenkin ehti liukua sankarillisesti Young, joka pelasti vieraat. Viimeisen kympin alkaessa United oli edelleen takana. PSG oli lähellä tehdä 83. minuutilla loppusilauksen. Mbappé pääsii irtaantumaan, kun Alvesin syöttö kimposi Chris Smallingin kautta suoraan hänelle. Ranskalainen koitti ohittaa De Gean, mutta kompuroi pallon kanssa. Mbappén menetyksen jälkeen irtopallo tuli vielä Bernat’lle, joka täräytti vetonsa pienestä kulmasta vasempaan tolppaan. Lisäajan alkuun Pariisin trilleri sai jännittävän loppuratkaisunsa. Dalot laukoi kaukaa ja pallo tärähti Presnel Kimpemben kyynärpäästä päätyrajasta yli. Videotarkastuksen jälkeen erotuomari Damir Skomina teki kovan ratkaisun. Unitedille vihellettiin rangaistuspotku. Rashford tykitti pallon Buffonin yli vasempaan ylänurkkaan. United oli siirtynyt kiinni jatkopaikkaan. Samat lukemat säilyivät loppuun saakka ja United eteni vierasmaalisäännöllä puolivälieriin 3-1-voitolla.Lue myös
- Man United -lupaus teki edustusdebyyttinsä Pariisin unelmaillassa – pääsi suoraan seuran historiankirjoihin
- Jesse Lingard villiintyi kotisohvallaan Pariisin ihmeestä – ”Rakastan tätä!” (Video)
- Neymarin kuuppa kiehui Manchester Unitedin jatkopaikan ratkaisutuomiosta – ”Painukaa V*ttuun”
- Ihmenousun tehnyt Manchester United rikkoi ainutlaatuisen merkkipaalun Mestarien liigassa
- Marcus Rashford paljasti mitä hän hoki itselleen ennen PSG:n upottanutta rankkaria
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?