Lehti: Tässä Manchester Unitedin hankintalista ensi kesälle
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedia odottaa vilkkain siirtokesä sitten Louis Van Gaalin aikakauden, kertoo Telegraph-lehti.
Viime viikolla Unitedin vakituisen managerin viran saanut Ole Gunnar Solskjær haluaa viisi uutta hankintaa: oikean laitapuolustajan, topparin, monikäyttöisen hyökkääjän ja mahdollisten lähtijöiden määrästä riippuen 1-2 keskikenttäpelaajaa.
Solskjærin tavoitteena on myös nostaa akatemiapelaajia edustusjoukkueeseen, mutta nuoria lupauksia pyritään hankkimaan myös muista seuroista.
Hankintojen määrä riippuu myös siitä, missä määrin pelaajia lähtee Unitedista.
Telegraph luettelee Manchester Unitedin potentiaalisiksi hankinnoiksi seuraavat pelaajat:
Jadon Sancho (18), Borussia Dortmund
Dortmundin odotetaan pyytävän huippukautta Bundesliigassa pelaavasta Sanchosta noin 117 miljoonaa euroa.
Aaron Wan-Bissaka (21), Crystal Palace
Laitapuolustaja on ottanut paikkansa Crystal Palacen vakioavauksessa. Hän olisi houkuteltavissa Lontoosta noin 47 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Raphaël Varane (25), Real Madrid
Viime kesän maailmanmestari on edustanut Madridia kahdeksan vuotta ja voittanut seurassa kaiken mahdollisen. Ranskalaistoppari etsii huhujen mukaan uusia haasteita.
Kalidou Koulibaly (27), Napoli
Senegalilaistoppari lukeutuu pelipaikallaan maailman parhaimpiin pelaajiin. Napolin seurapomo Aurelio de Laurentiis kertoi joulukuussa, että Manchester United teki hänestä José Mourinhon aikakaudella noin 106 miljoonan euron tarjouksen, jonka italialaisseura hylkäsi.
Declan Rice (20), West Ham
Hiljattain Englannin A-maajoukkueessa debytoinut puolustava keskikenttäpelaaja on loistanut Hammersissa. West Ham ei luovu hänestä halvalla.
Saúl Ñíguez (24), Atlético Madrid
Huhujen mukaan myös Manchester City on Espanjan maajoukkuepelaajan perässä.
Telegraphin mukaan Manchester United on pitänyt silmällä myös Chelsean laitahyökkääjää Callum Hudson-Odoita, Sporting Lissabonin keskikenttäpelaajaa Bruno Fernandesia, Benfican hyökkäävää keskikenttäpelaajaa João Félixiä ja Barcelonan hyökkävää keskikenttäpelaajaa Philippe Coutinhoa.
Real Madridin Gareth Balen ei uskota olevan Unitedin suunnitelmissa.
LUE MYÖS: BBC: Man United saattaa luopua kesällä jopa kuudesta pelaajasta, Guardian povaa vielä isompaa siivousta
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”