Manchesterin derby ei noussut klassikoiden joukkoon – vierasjoukkue hukkasi parhaat maalintekopaikat

Manchester Unitedin ja Manchester Cityn välinen kohtaaminen lauantai-illan odotetussa derbyssä päättyi maalittomaan tasapeliin.
Manchester United jatkaa sarjataulukon seitsemännellä sijalla ja Manchester City kahdeksannella. Saman verran otteluita pelanneet Tottenham ja Liverpool ovat neljä pistettä Unitedia edellä ja viisi Cityä edellä.
Kummaltakin joukkueelta nähtiin hyvin kurinalainen avausjakso. Turhilta virheiltä vältyttiin onnistuneesti, mutta kaukana maalista pallo ei käynyt.
Luke Shaw’n ja Bruno Fernandesin erikoistilanteet johtivat Manchester Unitedin vaarallisimpiin maalintekopaikkoihin, ja etenkin Harry Maguire kävi puskullaan lähellä avausosumaa.
Manchester City onnistui sen sijaan murtamaan kotijoukkueen puolustuksen muutamaankin otteeseen, kun Raheem Sterling, Riyad Mahrez ja Kevin De Bruyne pääsivät kaikki laukomaan kertaalleen rangaistusalueen sisältä.
David De Gea ja Ederson venyivät kuitenkin tärkeisiin torjuntoihin avausjakson aikana, ja tauolle mentiin 0-0-tasatilanteessa.
Shots: 7-4
Shots on target: 1-1
Passing accuracy: 87%-85%
Possession: 48%-52%
Toisen jakson alussa Manchester Unitedille vihellettiin rangaistuspotku, kun Kyle Walker potkaisi Marcus Rashfordia jalkaan rangaistusalueen sisällä. VAR-tarkastuksen jälkeen tuomio kuitenkin muutettiin, koska Rashford oli tilanteessa paitsiossa.
Rashford ja Greenwood olivat Unitedin selkeät kohdepelaajat kentän hyökkäyspäässä. Sekä Paul Pogba että Fernandes tavoittelivat kaksikkoa jatkuvasti pitkillä pystysyötöillä, mutta tulosta ne eivät juuri tuottaneet.
Manchester City prässäsi sen sijaan aktiivisesti ylhäältä ja piti kotijoukkueen melko hyvin aisoissa.
67 minuutin pelin kohdalla pidempi pallonhallintajakso Unitedin kenttäpuoliskolla avasi De Bruynelle loistavan maalintekopaikan Gabriel Jesusin pudotuksesta, mutta laukaus jäi Maguiren blokkiin.
Manchester City jatkoi ottelun hallintaa, mutta kumpikaan joukkue ei enää vaarallisilla maalintekopaikoilla herkutellut.
Fernandes ja Rodri laukoivat kumpikin kertaalleen kohti maalia, mutta Ederson ja De Gea nappasivat nämäkin yritykset helposti syliinsä. Kummankin joukkueen pakka pysyi tiukasti kasassa, eikä odotettu derby lopulta maalijuhlaa tarjoillut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean