Manchester United lepuutti ykköstähtiä – 35-vuotias kolmosvahti pääsi debytoimaan Mestarien liigassa
Kuva: Getty Images
Manchester United pelasi keskiviikkona 1-1-tasapelin sveitsiläisen Young Boysin kanssa Mestarien liigan lohkovaiheen päätöspelissään.
United siirtyi johtoon yhdeksännellä minuutilla näppärän kuvion päätteeksi. Luke Shaw tarjoili vasemmalta laidalta keskityksen Mason Greenwoodille, joka taituroi pallon sisään saksipotkulla.
Hieman ennen taukovihellystä Young Boys nousi tasoihin. Unitedin Donny van de Beek lahjoitti pelivälineen epähuomiossa Fabian Riederille, joka kiskaisi sen rangaistusalueen tuntumasta voimalla verkkoon.
Tauolle mentäessä pallonhallinta oli kirjattu puoliksi kummallekin joukkuelle. Manchester Unitedilla oli kasassa neljä maalintekoyritystä ja Young Boysilla kahdeksan.
Unitedilla oli jo peliin lähdettäessä erittäin kokeilupitoinen kokoonpano, ja manchesteriläiset jatkoivat pelaajien kierrättämistä toisella jaksolla. Tunnin kohdalla kentälle tuli 19-vuotias toppari Teden Mengi. Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin maalivahti Dean Henderson teki tilaa 35-vuotiaalle konkaritorjujalle Tom Heatonille. Samaan aikaan kentälle tuli myös 17-vuotias hyökkääjä Shola Shoretire.
Hieman ennen päätösvihellystä kentälle pääsivät vielä 18-vuotiaat keskikenttäpelaajat Zidane Iqbal ja Charlie Savage.
Manchester United oli varmistanut lohkovoittonsa jo aiemmin, joten sille keskiviikon ottelussa ei ollut enää panosta. Young Boysille illan tulos merkitsi europelien päättymistä tämän kauden osalta.
Lohkon toinen jatkaja selviää vasta torstaina, sillä Atalantan ja Villarrealin välinen ottelu jouduttiin siirtämään runsaan lumisateen takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma