Nähdäänkö Valioliigassa tänä keväänä todellista hissiliikennettä? Bournemouth äityi järisyttävään menoon
Kuva: Getty Images
Teemu Pukki ja Norwich City tekevät ensi kaudeksi pikapaluun Valioliigaan, se on jo varma asia, yhtä varma kuin Sheffield United putoaa korkeimmalta sarjatasolta Mestaruussarjaan. Matemaattisesti muut putoajat ja nousijat eivät vielä ole selvillä, mutta varsin vahvasti ne alkavat hahmottua.
Alaspäin vaikuttavat olevan matkalla viime kaudella kirkkaimpiin valoihin paluun tehneet Fulham ja West Brom – niiden rahkeet eivät näytä riittävän Valioliigassa jatkamiseen. Kolmas viime kevään nousija Leeds on oma lukunsa; Marcelo Bielsan käärmekeitot ovat siivittäneet joukkueen jo kympin sakkiin. Sillä on yhä teoreettiset mahdollisuudet nousta jopa europaikoille asti.
Jos kaksi kolmesta nousijasta putoaa, näyttää juuri nyt, keskiviikkona 21. huhtikuuta jopa siltä, että kaikki kolme viime kaudella alaspäin matkannutta joukkuetta nousee ylös jälleen. Watfordin kakkostila vaikuttaa pitävältä; sillä on nyt kahdeksan pisteen kaula Bournemouthiin nähden. Hornets ei ole menettänyt vielä edes mahdollisuuksiaan kammeta Norwich pois sarjan ykköstilalta – kärkiryhmien välinen vääntö päättyi tiistaina Carrow Roadilla lukemin 0-1.
Kaksi parasta nousee suoraan Valioliigaan, kun taas niiden taakse, sijoille 3.-6. päätyneet joukkueet pelaavat noususta playoffit. Juuri tällä hetkellä niihin tuntuisi vahvimmin lähtevän Bournemouth, joka harjoitteli keskiviikkona maalintekoa Millwallin kustannuksella – loppulukemat Lontoossa 1-4. Cherriesin alkukausi ei antanut viitteitä nopeasta paluusta Valioliigaan, se vaelsi varjojen mailla pitkään, ja vaihtoi valmentajaa toistamiseen putoamisen jälkeen helmikuussa. Jonathan Woodgaten alaisuudessa tulosta on alkanut syntyä; Millwall-tyrmäys oli joukkueelle jo seitsemäs perättäinen voitto.
Mestaruussarjan playoff-paikoissa on Bournemouthin lisäksi tällä hetkellä kiinni Swansea, sekä keksi ”suomalaisjoukkuetta” – Marcus Forssin Brentford ja Aapo Halmeen Barnsley.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin