Mesut Özil on päättänyt lopettaa maajoukkueuransa Saksan paidassa. Arsenalin keskikenttäpelaaja ilmoitti ratkaisustaan omalla Twitter-tilillään.

29-vuotias Özil on pettynyt Saksan jalkapalloliitolta saamaansa kohteluun.

[readmore from=Mesut-Özil]

– En voi Saksan jalkapalloliitolta ja muilta saamani kohtelun jälkeen kantaa enää maajoukkuepaitaa. Tunnen, ettei minua enää haluta ja luulen, että vuoden 2009 debyyttini jälkeen saavuttamani asiat on unohdettu, Özil kirjoitti.

– Viimeisten tapahtumien ja pitkän harkinnan jälkeen en aio enää jatkaa maajoukkueessa Saksan paidassa. Minulla on tunne rasismista ja epäkunnioituksesta. Puin ennen Saksan paidan päälleni suurella ylpeydellä ja innostuksella. En enää. Päätös oli hyvin vaikea tehdä, koska olen antanut kaikkeni joukkuetoverieni, valmennuksen ja saksalaisten puolesta.

– Mutta, kun korkeavirkaiset Saksan liiton virkamiehet kohtelevat minua näin. Epäkunnioittavat turkkilaisia juuriani ja tekevät minusta itsekkäästi osan poliittista propagandaa. Nyt saa riittää. Rasismia ei voi koskaan hyväksyä.

Özil oli viimeisen kerran Saksan mukana tämän kesän Venäjän MM-turnauksessa. Kisat päättyivät maan osalta alkulohkoon.

Neljä vuotta sitten Özil voitti maailmanmestaruuden Brasiliassa. Keskikenttäpelaaja nähtiin myös vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoissa ja useammassa EM-turnauksessa.