Lähteet: Mesut Özil jättää Arsenalin – siirto Turkkiin sinettiä vaille valmis
Kuva: Getty Images
Arsenalin koirankoppiin joutunut keskikenttäpelaaja Mesut Özil lähestyy siirtoa Turkkiin.
Paikallismediat NTVSpo, Demiroren ja DHA tietävät kertoa, että Özil on suostunut allekirjoittamaan 3,5-vuotisen sopimuksen Fenerbahçen kanssa. Saksalaistaituri on DHA:n mukaan saapunut jo Istanbuliin siirron viimeistelemistä varten.
Özil sai ainakin yhden tarjouksen MLS:stä, mutta päätti siirtyä Fenerbahçen paitaan. Erityisesti Wayne Rooneyn edustaman DC Unitedin kerrottiin olevan 32-vuotiaan pelintekijän perässä.
Özilin sopimus Arsenalin kanssa olisi umpeutunut ensi kesänä. Lontoolaisseura on kuitenkin suostunut maksamaan Özilin loppukauden palkan, vaikka hän jättääkin Tykkimiehet jo tammikuussa.
Ensi kaudesta alkaen Fenerbahçe maksaa Özilille viiden miljoonan euron vuosipalkkaa, minkä lisäksi pelaajalle on luvassa 2,5 miljoonan euron suuruinen allekirjoitusbonus.
Özil ei ole pelannut Arsenalin paidassa viime maaliskuun jälkeen. Mikel Arteta ei löytänyt hänelle paikkaa kauden 2020-21 Valioliiga- tai Eurooppa-liiga-miehistöstä, minkä vuoksi pelaajan on jo pitkään uskottu lähtevän Emiratesilta.
Saksan entinen maajoukkuetähti siirtyi Arsenaliin vuonna 2013. Ennen Englantiin siirtymistään hän edusti Real Madridia, Werder Bremeniä ja Schalkea.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin