Koronatauon puhutuin aihe, Newcastlen potentiaalinen kauppaaminen miljonääri Amanda Staveleyn johtamalle keskittymälle, nousi jälleen viime viikolla otsikoihin. Seuran omistaja Mike Ashley haastoi Valioliigan oikeuteen kaupan estämisestä. Ashley väittää, ettei liigan johto käyttäytynyt oikeudenmukaisesti ostajaehdokkaita kohtaan liigan omistajuustestin aikana.

Valioliiga on jo ehtinyt kumota väitteen huomauttamalla, ettei se koskaan estänyt kauppaa. Todellisuudessa liiga viivytteli päätöstään niin kauan, että ostajaehdokkaat vetäytyivät kaupasta.

Syitä kaupan hylkäämiselle toki olisi ollut. Vaikka 300 miljoonan punnan ostotarjouksen tehnyttä keskittymää nimellisesti johti Staveley, olisi 80 prosenttia kauppasummasta rahoittanut Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salmanin johtama maan valtiollinen sijoitusrahasto (PIF), josta olisi tullut Newcastlen pääomistaja.

Monet ihmisoikeusjärjestöt ehtivätkin vaatia Valioliigalta kaupan hylkäämistä Saudi-Arabian tekemien ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.

Newcastle vain pimennysverho ihmisoikeusrikosten ikkunalle

Saudi-Arabian nykyisen hallinnon tavoitteena on luoda maasta korkean teknologian yhteiskunta, joka ei ole riippuvainen öljystä. Pääosin hankkeen rahoituksesta vastaa PIF, joka on maan pääase öljyriippuvuutta vastaan.

Nykyinen kruununprinssi bin Salman on tehnyt merkittävää työtä rahaston puheenjohtajana. Kun sen arvo vuonna 2008 oli 4 miljardia dollaria, on rahaston arvo tällä hetkellä 325 miljardia. Tavoitteena on rakentaa rahastosta yksi maailman suurimmista valtiollisista sijoitusrahastoista.

Pelkästään tänä vuonna rahasto on sijoittanut miljardeja dollareita sellaisiin yrityksiin kuin Facebook, Walt Disney, Starbucks ja Live Nation Entertainment. Tämän joukon jatkoksi rahasto kaavaili Newcastle Unitedia.

Virallisesti tavoitteena oli Newcastlen kohdalla tavoitella kannattavaa kasvua ja menestystä sekä kentällä että taloudellisesti. Tähtäimessä olisi todennäköisesti ollut seuran kaupallisen liiketoiminnan kasvattaminen.

Newcastlen kaupallisten liiketoimien yhteisarvo viime vuonna oli noin 28 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi summa on suunnilleen sama kuin Tottenhamilla kaudella 2006–2007, jolloin Mike Ashley Newcastlen osti. Nykyään Tottenhamin kaupallisten liiketoimien vuotuinen arvo on lähes 150 miljoonaa euroa.

Bin Salman näki Newcastlessa myös mahdollisuuden saudiarabialaisten ”oman” seuran rakentamiseen, kuten Abu Dhabi on tehnyt Manchester Cityn kanssa. City on hyötynyt suurista sponsorisopimuksista paikallisten yritysten kanssa, ja kruununprinssi toivoi, että Newcastle olisi vastaavasti saanut aktivoitua saudiarabialaiset yritykset tuekseen.

Todellisuudessa valioliigaseura ei oikein sovi rahaston sijoitusstrategiaan.

Rahaston virallisen mission mukaan se aikoo aktiivisesti sijoittaa pitkän aikavälin sijoituskohteisiin maksimoidakseen pitkäjänteisen tuoton ja mahdollistaakseen Saudi-Arabian talouden monipuolistamisen. Valioliigaseuran tuominen tähän yhtälöön kuulostaa vähintäänkin kyseenalaiselta.

Liverpoolin yliopiston jalkapallotalouden luennoitsija Kieran Maguire totesi The Athleticille, ettei Newcastle voi olla kannattava sijoitus, ellei se tulevaisuudessa pelaa säännöllisesti Mestarien liigaa. Kun Newcastlen koko liikevaihto on tällä hetkellä noin 200 miljoonaa euroa, on pelkästään pääsy Mestarien liigan lohkovaiheeseen yli 50 miljoonan arvoinen.

Rahaston olisi siis pitänyt pumpata merkittäviä summia seuran tasoa nostaakseen, mikä erottaa Newcastlen totaalisesti rahaston muista sijoituksista; pieniä osuuksia megaluokan yrityksistä. Maguiren mukaan taloudellisia perusteluita Newcastlen hankinnalle ei juuri ollut.

The Athleticin haastattelema Ricen yliopiston politiikan tutkija Kristian Ulrichsen on samoilla linjoilla.

– On vaikea nähdä, miten Newcastlen hankkiminen sopisi osaksi rahaston missiota Saudi-Arabian talouden monipuolistamiseen ja työpaikkojen luomiseen. Sen sijaan jalkapallon hyväksi käyttäminen maan brändäystarkoituksiin ja Saudi-Arabian imagon muuttamiseksi käy järkeen paljon paremmin, Ulrichsen sanoi.

Bin Salmanilla onkin hyvä syy yrittää puhdistaa imagoaan.

Lokakuussa 2018 Turkissa asunut saudiarabialainen toimittaja Jamal Khashoggi astui sisään kotimaansa konsulaattiin Istanbulissa. Sisällä odotti 15-henkinen murharyhmä, joka surmasi ja paloitteli bin Salmania avoimesti kritisoineen Khashoggin. Lopulta viisi kruununprinssin lähipiiriin kuulunutta henkilöä tuomittiin kuolemanrangaistukseen murhaan syyllistyneinä. Hiljattain kuolemanrangaistukset muutettiin vankeusrangaistuksiksi.

YK:n ja CIA:n yhdessä laatiman oikeustieteellisen selvityksen mukaan on uskottavasti syytä epäillä, että bin Salman määräsi Khashoggin murhattavaksi.

Moni muu bin Salmanin hallintoa arvostellut journalisti on joutunut pidätetyksi löyhin perustein. Lisäksi YK on syyttänyt Saudi-Arabian hallintoa sotarikoksista sodassa Jemeniä vastaan. Saudiarabialaiset ovat tappaneet ilmahyökkäyksillään tuhansia siviilejä sekä näännyttäneet Jemenin kansalaisia pakotuskeinona.

Vuonna 2017 bin Salman piti Saudi-Arabian merkittävimpiä liikemiehiä vankeina, kunnes he suostuivat luovuttamaan osan omaisuudestaan valtiolle. Moni on myöhemmin sanonut tulleensa kidutetuksi tuona aikana.

Moni ihmisoikeusjärjestö ilmaisikin jo aikaisin kantansa siitä, ettei bin Salmanilla pitäisi olla mitään mahdollisuutta läpäistä Valioliigan tarkastusta. Amnesty jopa varoitti, että Valioliigasta tulee kanava, jonka avulla voi peitellä moraalittomia, laittomia ja jalkapallon arvojen vastaisia tekoja, jos bin Salman läpäisee omistajuustestin. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch varoitti, että Saudi-Arabia käyttää jalkapalloa vain PR-temppuna ohjatakseen ihmisten huomion pois ihmisoikeusrikkomuksistaan.

Vaikuttaakin siltä, että bin Salman yritti Newcastle-kaupan myötä vain siirtää kansainvälisen median huomion pois itselleen epäedullisista asioista ilman todellista kiinnostusta seuraa kohtaan. Lajin imagon kannalta Valioliiga ei onneksi hänelle sitä mahdollista suonut.

Ironisesti Valioliigan todellisena syynä eivät kuitenkaan olleet Saudi-Arabian ihmisoikeusrikkomukset, vaan maan riitaantuminen toisen ihmisoikeuksia polkevan valtion, Qatarin, kanssa.

Poliittinen peli heitti varjon kaupan ylle

Qatar on ryvettynyt ihmisoikeusskandaaleissa sen jälkeen, kun sille myönnettiin vuoden 2022 MM-kisat. Maan työvoimasta 90 prosenttia on muualta tulleita siirtotyöläisiä, joiden huonot olot ovat herättäneet paljon keskustelua. Osa työntekijöistä on muun muassa joutunut tulemaan kuukausia kerrallaan toimeen ilman palkkaa.

Vuonna 2013 ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö arvioi, että maassa saattaa kuolla jopa 4000 siirtotyöläistä ennen MM-kisojen aloituspotkua. Vaikka arviota on kritisoitu liioittelevuudesta, vuoden 2018 loppuun mennessä kuolleita oli jo 1200.

Moni kuolemista johtuu epäinhimillisen kuumista työoloista. Kesällä 2019 YK:n Kansainvälisen työjärjestön teettämän tutkimuksen mukaan Qatarissa ruumiillista työtä tekevät kärsivät noin 40 prosenttia työajastaan lämpöhalvauksesta tai siihen rinnastettavasta tilasta.

Qatar sattuu olemaan myös yksi Valioliigan suurimmista yhteistyökumppaneista, joten on vaikea uskoa, että liiga olisi hylännyt Newcastle-kaupan ihmisoikeuksiin vedoten. Qatarin ja Saudi-Arabian keskinäinen poliittinen kiista sen sijaan aiheutti eturistiriidan, jonka vuoksi Valioliiga ei kauppaa voinut ratifioida.

Vuonna 2017 Saudi-Arabia asetti kolmen muun maan – Arabiemiraattien, Egyptin ja Bahrainin – kanssa Qatarin kauppasaartoon. Virallisesti koalitio syyttää Qataria terrorismin tukemisesta, mutta todennäköisempi syy saarrolle on maiden risteävät poliittiset intressit. Kauppasaarron myötä Saudi-Arabia sulki maiden välisen maarajan, jonka kautta kulkee 60 prosenttia qatarilaisten ruokatarvikkeista, sekä esti qatarilaisen beIN Sportsin lähetykset maassaan.

BeIN Sports omistaa Valioliigan tv-oikeudet Lähi-idän alueella, mistä se on maksanut Valioliigalle 450 miljoonaa euroa. Saudiarabialaisilla ei kuitenkaan kolmeen vuoteen ole ollut mahdollisuutta katsoa Valioliigaa laillisesti. Samalla Saudi-Arabiassa toimiva laiton striimauspalvelu beoutQ on lähettänyt laittomia urheilulähetyksiä valtion omistaman satelliitin kautta. BeoutQ on varastanut lähetyksiä erityisesti beIN Sportsilta.

Kesän alussa Kansainvälinen kauppajärjestö WTO julkaisi raportin, jonka mukaan Saudi-Arabian valtio on syyllistynyt beoutQ:n tukemiseen. WTO oli pakotettu ottamaan asiaan kantaa sen jälkeen, kun Saudi-Arabia oli estänyt Valioliigan, FIFA:n sekä UEFA:n aloittamasta oikeustoimia beoutQ:ta vastaan.

Digipiratismi luokitellaan rikokseksi myös Englannissa, minkä vuoksi kaupan ratifioiminen muuttui WTO:n julistuksen jälkeen lähes mahdottomaksi. Tuomion jälkeen myös FIFA ja UEFA uskalsivat julkisesti vaatia Saudi-Arabiaa estämään piraattilähetykset, mikä entisestään lisäsi painetta kaupan hylkäämiseksi.

Vaikka Valioliiga ei ihmisoikeuksista välitä, jalkapallo voitti silti

Olisi mukavaa uskoa, ettei Valioliiga suostunut ratifioimaan Saudi-Arabian Newcastle-kauppaa ihmisoikeusrikkomusten vuoksi. Todellisuudessa liiga ei ole aiemminkaan ollut kovin tarkka siitä, kenet se omistajaksi hyväksyy.

Viime kaudeksi Valioliigaan nousseen Sheffield Unitedin omistaja on niin ikään Saudi-Arabian hallitsijasukuun kuuluva Abdullah Bin Mosaad Bin Abdulaziz Al Saud. Ironisesti Sheffield Unitedin omistajuus jo itsessään aiheutti ongelmia Newcastle-kaupan suhteen, sillä prinssi Abdullah sattuu olemaan bin Salmanin serkku, eikä Valioliiga voi hyväksyä yhdenkään seuran omistajaksi henkilöä, jolla katsotaan olevan vaikutusvaltaa myös toiseen Valioliigaseuraan.

Vuonna 2007 Thaimaan entinen pääministeri – seuran sittemmin myynyt Thaksin Shinawatra – läpäisi Valioliigan omistajuustestin, vaikka oli samaan aikaan korruptiosyytösten alaisena ja Human Rights Watchin mukaan ”pahimman luokan ihmisoikeusrikollinen”. Vain vuosi sen jälkeen, kun Valioliiga oli katsonut Shinawatran kelvolliseksi jalkapalloseuran omistajaksi, tämä tuomittiin vankilaan korruptioon syyllistyneenä.

Kaksi vuotta myöhemmin kiinalainen Carson Yeung todettiin Valioliigan puolelta kelvolliseksi Birmingham Cityn uudeksi omistajaksi. Kauppa kuitenkin peruuntui, kun Yeungia vastaan nostettiin syytteitä rahanpesusta, mistä hän lopulta sai vankilatuomion.

Liigan historiaan vedoten ihmisoikeusrikkomuksia on vaikea pitää syynä sille, miksei se koskaan antanut kaupalle siunaustaan. Toki on huomioitava, että vaikka Valioliiga olisi halunnut ottaa asiassa ihmisoikeusjärjestöjen puolen, sen olisi ollut hyvin vaikea niin tehdä. Saudi-Arabia nimittäin on yksi Britannian suurimmista kauppakumppaneista. Syyttämällä saudihallintoa rikoksista ihmiskuntaa vastaan Valioliiga olisi tullut kyseenalaistaneeksi maiden diplomaattiset suhteet, mitä se ei olisi ikinä suostunut tekemään.

[readmore from=Newcastle]

Ja kun Valioliiga ei ohuella nuoralla tanssiessaan tiennyt, kumpaan suuntaan kallistua, sai se ratkaisun ongelmaansa kuin taivaan lahjana. WTO:n tuomion jälkeen liiga olisi voinut hyväksyä ostotarjousta näyttämättä keskisormea Qatarille, mihin se omien taloudellisten intressiensä takia ei voinut suostua.

Ihmisoikeusrikokset kuulostavat kivalta tekosyyltä olla ratifioimatta kauppaa, mutta todellisuudessa – kuten niin usein Valioliigan kohdalla – raha oli se, joka asian ratkaisi. Tulevaisuus näyttää, kuinka Ashleyn aloittamien oikeustoimien kanssa käy. Kuitenkin niin kauan, kuin piraattilähetykset Saudi-Arabiassa pyörivät, Valioliiga ei tule kauppaa ratifioimaan. Ja se on jalkapallolle vain hyväksi.

Lähteet: The Athletic, Al Jazeera, Ulkoministeriö, International Observatory Human Rights, The Guardian, Sky Sports.