Valioliigaan tulevaksi kaudeksi noussut Norwich on kiinnostunut L’Equipen mukaan Lorientin Alexis Claude-Mauricesta.

20-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut komean kauden Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Ranskan juniorimaajoukkueiden vakiokasvo on ampunut sarjassa jopa 14 maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.

Lehden mukaan Lorient olisi valmis luopumaan Claude-Mauricesta noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Kyseisellä siirtosummalla Claude-Maurice olisi Norwichin seurahistorian kolmanneksi kallein hankinta.

Nuoresta iästään huolimatta kulunut kausi on Claude-Mauricelle jo kolmas Lorientin edustusjoukkueessa.

Sen sijaan portugalilaislehti A Bolan mukaan Norwich olisi myös kiinnostunut Benfican B-joukkueessa pelaavasta Chris Willockista. Arsenalin organisaatiosta Benficaan kaksi vuotta sitten siirtynyt Willock ei ole saanut näyttöpaikkoja edustusjoukkueessa.

Useampi englantilaisseura on kiinnostunut Willockista ja Benfica haluaa 21-vuotiaasta oikeasta laiturista eroon, mutta vaatii siirron yhteydessä sopimukseen pykälää, jonka avulla Benfica saisi tulevaisuudessa Willockin mahdollisesta siirrosta tietyn osuuden itselleen.