Telegraph: Manchester United aikoo tarjota hyökkääjälleen uutta sopimusta

Manchester United on valmis tarjoamaan Odion Ighalolle uutta sopimusta, The Telegraph uutisoi.
Ighalon ura Old Traffordilla on lähtenyt vahvasti käyntiin. 30-vuotias nigerialaiskärki on tehnyt neljä maalia kahdeksaan otteluun, paikaten loukkaantunutta Marcus Rashfordia odotettua paremmin Manchester Unitedin hyökkäyksessä.
Ighalon lainasopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuitenkin jo toukokuun 31. päivänä – kuukautta aiemmin kuin suurin osa muista sopimuksista, jotka ovat voimassa kesäkuun viimeiseen päivään saakka.
Manchester United suunnittelee alustavasti vain lainasopimuksen pidentämistä kauden loppuun saakka. FIFA ja UEFA ovat kumpikin vahvistaneet, että lyhytaikaiset jatkosopimukset ovat täysin sallittuja ja suositeltavia koronaviruksen aiheuttaman ottelutauon takia.
Jos kauden jatkuminen venyy kesäkuun alkuun saakka, Manchester United voi olla kiinnostuneempi Ighalon hankkimisesta pysyvällä sopimuksella. Shanghai Shenhua on tiettävästi asettanut hyökkääjälle 15 miljoonan punnan suuruisen hintalapun.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”