Ukrainan maajoukkueen ja Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Oleksandr Zintšenko sanoo, että Instagram on poistanut hänen julkaisunsa, jossa hän toivoi Venäjän presidentille Vladimir Putinille ”mitä tuskallisinta kuolemaa”.

Venäjä aloitti varhain torstaina täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan.

Ukrainan paidassa kapteeninnauhaa kantanut Zintšenko, 25, otti tiistaina voimakkaasti kantaa kotimaansa ja Venäjän väliseen tilanteeseen.

– Maani kuuluu ukrainalaisille, eikä kukaan voi koskaan sitä kyseenalaistaa, kirjoitti Zintšenko Instagramin kuvatekstissä.

– Me emme anna sitä pois. En voi perääntyä tai olla ottamatta asiaan kantaa. Koko sivistynyt maailma on huolestunut tilanteesta maassani. Maassa, jossa olen syntynyt ja kasvanut ja jonka värejä edustan kansainvälisillä stadioneilla. Maa, jota palvomme ja pyrimme kehittämään. Maa, jonka rajojen täytyy pysyä koskemattomina.

Torstaina Zintšenkon viestissä oli jo huomattavasti erilainen sävy. Hän latasi Instagramin Stories-osioon kuvan Putinista ja lisäsi tekstisaatteeksi: ”Toivon, että kuolet mitä tuskallisimman kuoleman, otus.”

Zintšenkon julkaisu poistettiin pian sen ilmestymisen jälkeen. Timesin mukaan Ukrainan maajoukkuepelaaja syyttää Instagramia julkaisun poistamisesta.

Zorya Londonsk

@ZoryaLondonsk
Oleksandr Zinchenko on IG:

‘I hope you die the most painful suffering death, creature’

🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦🇺🇦