Chelsealta yllättävä sopimusuutinen – jämäminuuteille kuluneella kaudella jäänyt hyökkääjä jatkaa seurassa
Ranskalaishyökkääjä Olivier Giroud jatkaa Chelseassa myös ensi kaudella.
Chelsea kertoi tiedotteessaan, että Giroud on allekirjoittanut seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus on tehty jo huhtikuussa, mutta julkaistiin vasta nyt.
34-vuotias Giroud joutui kuluneella kaudella tyytymään vaihtopelaajan rooliin ja pelasi vain jämäminuutteja. Kaiken kaikkiaan hän sai vastuuta 29 ottelussa, joissa hän teki yhteensä kymmenen maalia. Maaleista neljä syntyi Mestarien liigan alkulohkon ottelussa Sevillaa vastaan.
Giroud on edustanut Chelseaa tammikuusta 2018 lähtien, jolloin hän siirtyi paikallisvastustaja Arsenalista 17 miljoonan euron siirtokorvauksella. Kolmen ja puolen vuoden aikana hän on voittanut seurassa FA Cupin, Eurooppa-liigan sekä Mestarien liigan.
Chelsea on julkaissut perjantaina sopimusuutisia oikein urakalla, sillä jo aiemmin se tiedotti Thomas Tuchelin ja Thiago Silvan jatkosopimuksista.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Kolme legendaa kasvattivat Kyle Walkerin johtajan viittaan – Man City -kapteeni listasi seuran tähtien erityiset supervoimat
- Pep Guardiola kommentoi tulevaisuuttaan Man Cityssä
- Mikel Arteta onnitteli Man Cityä ja lähetti viestin Arsenal-yhteisölle
- Liverpool-puolustajan maali kirjoitti valioliigahistoriaa
- Erling Haaland voitti jälleen Valioliigan kultaisen kengän: ”Ei se huonosti mennyt”
- Jürgen Klopp piti Liverpool-faneille hienon puheen ja laittoi yleisön laulamaan seuraajansa nimeä
- Näin FA Cupin finaali vaikuttaa Valioliigan europelipaikkoihin
- Pasi Rautiainen Viaplaylla: ”Historiassa yksi pelaaja menisi heittämällä tähän Man Cityn joukkueeseen”
- Man Cityn Phil Foden, 23, on jo kuusinkertainen Valioliigan mestari: ”En kyllästy siihen ikinä”
- Neljäs putkeen! Manchester City on taas Valioliigan mestari
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Erik ten Hag löysi positiivisen näkökulman Man Unitedin katastrofikauteen – ”Me tiedämme”
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana