Chelsea on käyttänyt Thiago Silvan sopimuksessa olleen option ja brassitoppari jatkaa lontoolaisseurassa myös kaudella 2021-22.

36-vuotias konkaripuolustaja siirtyi Chelseaan viime elokuussa ilmaissiirrolla. Hän pelasi debyyttikaudellaan yhteensä 34 ottelussa ja teki kaksi maalia.

Kun hankimme Thiago Silvan viime kesänä, tiesimme, että joukkueemme vahvistuu maailmanluokan pelaajalla. Thiago osoitti kuluneen kauden aikana kaikille valtavan laatunsa. Hänellä on ollut valtava vaikutus meille niin kentällä kuin myös sen ulkopuolella, Chelsea-pomo Marina Granovskaia sanoi.

– Me sanoimme viime vuonna Thiagon allekirjoittaessa sopimusta, että toivottavasti hän saa lisää pokaaleja komeaan ansioluetteloonsa. Ja sen hän teki heti voitettuaan Mestarien liigan. Toivomme että sama trendi jatkuu ensi kaudella.

Chelsea FC

@ChelseaFC
Thiago Silva contract extended. 👇