Ole Gunnar Solskjær kommentoi Paul Pogban tilannetta – ranskalaispelaajan agentti tulilinjalla

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær kritisoi keskikenttäpelaaja Paul Pogban agenttia Mino Raiolaa.
Ranskalaispelaaja on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista ja saanut tililleen ainoastaan seitsemän liigaottelua. Raiola herätti hiljattain huomiota toteamalla, ettei ”Pogbaa haittaisi” kesäsiirto Juventukseen.
– En ole puhunut Minon kanssa, se on varmaa. Ja ei, en ole istunut alas kertoakseni Paulille, jotta hän kertoisi Minolle, mitä tämän pitäisi sanoa. Paul on meidän pelaajamme eikä Minon, Solskjær kommentoi maanantain Chelsea-ottelun alla.
– Tietysti haluaisin sanoa, että heti kun hän on kunnossa, hän on riittävän hyvä pelaamaan. Olen varma siitä, että Paul haluaa epätoivoisesti taas pelata joukkueemme riveissä. Pelaajana viimeinen asia, jota haluaa, on se, että on loukkaantuneena eikä pysty antamaan omaa panosta joukkueen eteen.
Norjalainen muistuttaa kuitenkin, että Pogba on ollut jo pitkään sivussa ja huippukuntoon pääseminen vie aikaa.
– Se on vaikea jakso uralla, mutta se kuuluu pelaajan elämään, joten en aio antaa teille (toimittajille) otsikkoa siitä, että hänen kautensa on ollut sellainen ja sellainen. Hän on aloittanut juoksun juoksumatolla, joten hän on koko ajan lähempänä.
Pogba, 26, on pelannut viimeksi tapaninpäivänä.
Lähde: Goal
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista

- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet