Pierre-Emerick Aubameyangin ”löytäjä” kehottaa katsomaan tarkemmin: ”Neymar tai Agüero eivät ikinä tekisi samaa”
Kuva: Getty Images
Valioliigan syyskuun pelaajaksi valittu Pierre-Emerick Aubameyang nousi kirkkaimpiin valoihin Borussia Dortmundissa. Samaan aikaan tappavan tehokkuuden kanssa esiin nousi gabonilaisen värikäs hahmo. Hyökkääjän autoista ja pukeutumistyyleistä on kirjoitettu suhteettoman paljon verrattuna tämän avuihin ammatissaan.
Arsenalia tammikuusta 2018 edustanut 30-vuotias on luonteeltaan ihanteellinen jalkapalloilija, sanoo kykyjenetsijä Sven Mislintat The Athleticille. Saksalainen on seurannut Aubameyangin otteita St Etienne -vuosista saakka, ja oli vastuussa tämän tuomisesta ensin Dortmundiin, sitten Arsenaliin.
– Sen, jolla on ongelma hänen asenteensa kanssa, on ensimmäiseksi työstettävä omaa asennettaan.
Pintaan tuijottaminen tuottaa harvoin tarkkoja havaintoja.
– Huhuissa sanotaan hänellä olevan käyttäytymisongelmia, johtuen hänen autoistaan ja vaatteistaan. Saksassa sellaisiin ei oltu totuttu, ja hänestä luotiin kuva kahjona tyyppinä, jollainen ei voi olla ammattimainen. Tuo näkemys on pinnallinen, eikä voisi olla kauempana todellisuudesta.
Stuttgartin urheilutoimenjohtajana tätä nykyä työskentelevä Mislintat taustoittaa jalkapalloartistia tämän perheen kautta.
– Hänen äitinsä on espanjalainen taiteilija. Isä puolestaan pelasi 80 A-maaottelua Gabonin paidassa puolustavana keskikenttämiehenä – puolustavan keskikenttämiehen asenteella. Auba on kasvanut ympäristössä, jossa on täysin luonnollista sekä ilmaista itseään, että olla ammattimainen.
Aubameyang takoo hurjia henkilökohtaisia tehoja, mutta tekee Mislintatin mukaan kaikkensa nimeomaan joukkueelleen.
– Maailman kaikkein parhaista hyökkääjistä hän on kenties ainoa, joka on absoluuttinen joukkuepelaaja. Neymar tai Sergio Agüero eivät ikinä tekisi samaa kuin hän, antaessaan Nicolas Pépén avata Arsenal-maaltilinsä rankkarista. Auba teki niin, sillä hänen vaistonsa käski niin. ”Tehdään tämä maali ja jatketaan eteenpäin yhdessä!”. Hän huolehtii joukkuetovereistaan.
Joukkuepelaajan asenteella saattaa olla myös hintansa.
– Tultuaan Arsenaliin hän on pelannut sillä paikalla, jossa häntä on tarvittu, auttaakseen muiden muassa Alexandre Lacazettea sopeutumaan Valioliigaan. Se on saattanut maksaa hänelle mahdollisuuden pelata Real Madridissa tai Barcelonassa. Kenties nämä seurat tekivät virheen, kun eivät tavoitelleet häntä ajoissa.
Aubameyang on tällä kaudella pelaamissaan 10 ottelussa tehnyt kahdeksan maalia. Hän jakoi viime kauden Golden Boot -palkinnon Valioliigassa Sadio Manén ja Mohamed Salah’n kanssa.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”