Athletic: Arsenalin kapteenisotkut eivät ole vieläkään ohi – Aubameyang on herättänyt närää seurassa erikoisista syistä
Kuva: Getty Images
Arsenalin sisällä on tällä hetkellä toivottua kireämpi tunnelma, mihin ovat vaikuttaneet kapteeninnauhan vieminen Granit Xhakalta ja viiden ottelun voitoton putki.
Xhaka ei ole ollut kokoonpanossa lainkaan menetettyään lokakuussa hermonsa ottelussa Crystal Palacea vastaan, ja The Athleticin mukaan hänen suosionsa pelaajien keskuudessa on laskenut.
[readmore from=Granit-Xhaka]
Sveitsiläisellä on yhä omat puolustajansa, mutta osan mielestä Xhaka ei ansaitse heidän täyttä kunnioitustaan, koska hän kiiruhti pois stadionilta tapahtuneen jälkeen, eikä suostunut pyytämään yksityisesti anteeksi kollegoiltaan. Lisäksi Xhaka tappeli Athleticin mukaan erään joukkuekaverinsa kanssa harjoituksissa marraskuun alussa.
Ongelmat tuntuvat kulkevan kapteeninnauhan mukana. Athletic kertoo, että manageri Unai Emeryn päätös antaa kapteeninnauha Pierre-Emerick Aubameyangille on jakanut mielipiteitä lontoolaisseurassa.
Kyse ei ole siitä, etteikö gabonilaiskärki olisi esimerkillinen pelaaja. Aubameyang on pelannut Arsenalissa 79 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä 50 maalia siirryttyään seuraan viime vuoden tammikuussa saksalaisesta Borussia Dortmundista.
Tällä kertaa pelaajat eivät virallisesti osallistuneet uuden kapteenin valintaan, toisin kuin Xhakan tapauksessa. Suurin osa heistä sai tietää Aubameyangin kapteeniudesta vasta, kun Emery kertoi siitä lehdistötilaisuudessa ennen Eurooppa-liigan ottelua portugalilaista Vitóriaa vastaan.
Aubameyang on herättänyt seuran sisällä närää myös huomattavasti erikoisemmasta syystä. Athleticin mukaan gabonilaishyökkääjä on ärsyttänyt ihmisiä seurassa veljeilemällä YouTube-kanava AFTV:n kanssa.
AFTV, eli entinen ArsenalFanTV, kutsuu itseään ”Arsenalin kannattajien epäviralliseksi ääneksi”.

LUE MYÖS:
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”