Seuratoveri povaa Englannin EM-tähdelle turnauksen parhaan pelaajan titteliä: ”Hän on käynyt läpi vaikeita aikoja”

John Stones uskoo Raheem Sterlingin ansaitsevan EM-kisojen turnauksen parhaan pelaajan palkinnon.
Manchester Cityn laituri on ollut Englannin johtavia pelaajia tehtyään kuuteen otteluun kolme maalia. Samalla Three Lions on edennyt ensimmäiseen arvokisafinaaliinsa vuoden 1966 maailmanmestaruuden jälkeen.
Stones pelaa myös yhdessä Sterlingin kanssa Valioliigassa Manchester Cityn paidassa.
– Olen sanonut tämän useaan otteeseen, mutta olen Raheemin suuri fani, Stones kehui Daily Mailille.
– Antaisin hänelle mielelläni turnauksen parhaan pelaajan palkinnon. Se kaikki mitä hän on tehnyt eteemme ja se epäitsekäs puoli josta ei puhuta tarpeeksi.
– Hän on suoraviivaisuudellaan iso uhka noustessaan eteenpäin ja hänen kanssaan on mahtava pelata. Toivottavasti hän saa sunnuntaina seuraavan maalinsa ja katsotaan sitten minne hän meidät viekään.
Sterlingin otteet ennen EM-kisoja olivat vaisuja. Englantilainen teki viimeiseen 16 otteluunsa Cityssä vain yhden maalin. Laituri myös menetti paikkansa Pep Guardiolan avauksessa.
EM-kisoissa Sterling on päässyt yli suvantovaiheestaan. Stones on ylpeä seuratoverinsa vireen löytymisestä.
– Hän on käynyt henkilökohtaisesti läpi vaikeita aikoja. Minä voin puhua siitä vain omien kokemusteni kautta. Se on kuitenkin motivoinut häntä ja hän on noussut esiin entistä parempana pelaajana.
Englanti kohtaa sunnuntain EM-finaalissa Wembleyllä Italian.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin