Manchester Unitedin väliaikaismanageri harkitsee tarjousta maajoukkueelta
Manchester Unitedin väliaikaismanageri Ralf Rangnick harkitsee vakavissaan saamaansa tarjousta siirtyä Itävallan A-maajoukkueen päävalmentajaksi.
Saksalainen Rangnick, 63, nimitettiin marraskuun lopussa Unitedin väliaikaismanageriksi loppukauden mittaisella sopimuksella. Samassa yhteydessä kerrottiin, että hän jää väliaikaispestinsä jälkeen seuraan neuvonantajaksi kaksivuotisella diilillä.
Athleticin mukaan Rangnickin mahdollinen pesti Itävallan peräsimessä ei vaikuttaisi hänen rooliinsa manchesteriläisten neuvonantajana.
Rangnick ja Itävallan jalkapalloliitto ovat neuvotelleet keskenään, mutta sopimusta ei ole vielä syntynyt. Athletic kertoo kuitenkin, että pestistä saatetaan kertoa virallisesti jo perjantaina.
Manchester United vahvisti viime viikolla, että sen seuraava manageri on Ajaxin päävalmentaja Erik ten Hag. Hän siirtyy Unitediin tämän kauden jälkeen kesään 2025 ulottuvalla sopimuksella, joka sisältää jatko-option yhdestä lisävuodesta.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa
- AC Milan kiinnostunut Tottenhamin puolustajasta
- Pep Guardiola: Manchester City pakkovoiton edessä: ”Muuten emme voita mestaruutta”
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Thomas Frankista
- Telegraph: Saudiarabialaisseurat Casemiron ja Bruno Fernandesin kintereillä
- Liverpool romahti Jürgen Kloppin toiseksi viimeisessä ottelussa
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Brightonin tähtipelaaja jättää seuran – ”Olen ollut itsekäs koko urani ajan”
- Michael Owen: Arsenalin on voitettava mestaruus – seuraavan mahdollisuuden saamisessa voi mennä pitkään
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Bayern yritti kaapata Valioliiga-valmentajan – tuloksena rukkaset
- Ange Postecoglou toivoo Tottenhamin kannattajien valitsevan puolensa kimurantissa tilanteessa – ”Älkää vaan sanoko”
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Thomas Frankista
- Telegraph: Saudiarabialaisseurat Casemiron ja Bruno Fernandesin kintereillä
- Rio Ferdinand ei ymmärrä Erik ten Hagin ratkaisua: ”Näyttää joukkueelta, jota ei valmenneta”