ESPN: Manchester United lähellä kesän toista jättihankintaa
Kuva: Getty Images
Manchester United on lähellä sopimusta Real Madridin keskuspuolustaja Raphaël Varanesta, kertoo ESPN.
Ranskan maajoukkuetoppari, jonka kontrahti Santiago Bernabéulla umpeutuu kesällä 2022, on ollut jo pitkään Ole Gunnar Solskjærin ykköstoive kapteeni Harry Maguiren rinnalle.
Man United viimeistelee ensimmäisen merkittävän kesähankintansa ostaessaan Jadon Sanchon noin 85 miljoonalla eurolla Borussia Dortmundista.
21-vuotiaan laitahyökkääjän hankinta julkistetaan viimeistään sitten, kun EM-kisat ovat tulleet Englannin osalta päätökseen.
Manchester Unitedin jalkapallotoimenjohtaja John Murtoigh on kuitenkin ottanut jo seuraavan tehtävän harteilleen päästäkseen sopuun 28-vuotiaan Varanen siirtokorvauksesta.
ESPN:n saamien tietojen mukaan Manchester United laittoi rattaat pyörimään saatuaan vahvistuksen siitä, että Real Madrid on valmis neuvottelemaan pelaajalle realistisen hinnan.
Ranskan aikainen putoaminen EM-kisoista on helpottanut keskusteluiden etenemistä myös Varanen edustajien kanssa.
[readmore from=Manchester-United]
Real Madrid asetti avaintopparilleen aluksi 70 miljoonan euron hintalapun, jota United ei suostunut maksamaan.
Espanjalaisseuran tarve kaupata pelaajia Carlo Ancelottin säestämää uudelleenrakentamisprojektia varten on kuitenkin pudottamassa Varanen hinnan lähemmäs 50 miljoonaa euroa.
Real Madrid suunnittelee käyttävänsä tulot Villarrealin ja Espanjan maajoukkueen huipputoppari Pau Torresiin, jonka sopimukseen sisältyy 65 miljoonan euron ulosostoklausuuli. 24-vuotiasta Torresia on yhdistetty kesän aikana myös Old Traffordille.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi