Pep Guardiola ei suolannut epäonnista suojattiaan: ”Hänellä oli rohkeutta”
Kuva: Getty Images
Liverpool ja Manchester City päätyivät maalittomaan pistejakoon Valioliigan odotetussa huippuottelussa sunnuntaina (lue raportti ottelusta). Ottelun avainhetki oli Manchester Cityn 86. minuutilla saama rankkari, jonka Riyad Mahrez kuitenkin ampui taivaan tuuliin.
TV-kamerat taltioivat, kuinka rankkaria oli ensin asettumassa ampumaan Gabriel Jesus, mutta pilkkuvastuun ottikin itselleen kesällä Cityyn siirtynyt algerialainen. Seuran ennätysostos luotti itseensä, vaikka oli missannut neljä viimeisestä seitsemästä rankkaristaan. Cityn luottomies rankkareissa, Sergio Agüero, oli jo otettu vaihtoon.
Mestaruutta puolustavan joukkueen valmentaja Pep Guardiola ei suostunut kritisoimaan Mahrezia, vaan päinvastoin ylisti tämän rohkeutta.
– Hänellä oli rohkeutta ja munaa ampua pilkku, Guardiola kehui Sky Sportsin mukaan.
– Treeneissä Mahrez ampuu täydellisiä rankkareita, mutta joskus noin vain käy. Sille ei voi mitään.
– Yleensä pilkut ampuu Sergio, mutta hän ei ollut kentällä.
Viime kauden kahdella Anfieldin vierailullaan Cityn verkkoon tehtiin yhteensä seitsemän maalia. Siksi tämänkertainen nollapeli miellyttikin Guardiolaa.
– Pidimme Sadio Manén ja Mohamed Salah’n vastahyökkäykset hyvin kurissa. Puolustusnelikkomme oli todella hyvä ja rakensimme peliä kärsivällisesti. Ongelma kuitenkin oli, että emme luoneet juurikaan maalipaikkoja.
– Loppuhetkillä saimme jokusen paikan, mutta loppujen lopuksi tulos on hyvä, Guardiola summasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta