Lehti: Romelu Lukakun tilanteeseen muutos – uusi siirto edessä kesällä?
Kuva: Getty Images
Internazionalen seurajohto on muuttanut kantansa hyökkääjä Romelu Lukakun paluun suhteen, kertoo La Gazzetta dello Sport.
Lukaku, 28, siirtyi viime kesänä Interistä Chelseaan 113 miljoonalla eurolla, lontoolaisseuran historian ennätyskorvauksella. Hänen paluunsa Stamford Bridgelle ei ole kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti.
Belgialaiskärki on tehnyt 12 maalia tällä kaudella, mutta hän on viimeksi päässyt Chelsean avaukseen helmikuussa. Gazzettan mukaan Lukaku on tyytymätön tilanteeseensa ja haluaisi palata Interiin, jolle hän teki kahden viime kauden aikana 95 ottelussa yhteensä 64 maalia.
Tuttosport uutisoi viime viikolla, että Lukaku on ollut usein yhteydessä Interin seurajohtoon ja pelaajiin ja sanonut, että hän haluaisi palata Italiaan.
Inter piti aluksi Lukakun paluuta mahdottomana, mutta Gazzettan mukaan ääni kellossa on muuttunut. Italialaislehti kertoo, että Lukakun paluu olisi toteuttava lainasiirrolla ja Interin olisi ensiksi myytävä muita pelaajiaan pois.
Chelsea ei voi tällä hetkellä tehdä pelaajasiirtoja tai neuvotella uusia sopimuksia johtuen omistajaansa Roman Abramovitšiin kohdistuvista sanktioista. Inter odottaa, että Chelsea siirtyy uusien omistajien haltuun ennen kuin se aloittaa neuvottelut lontoolaisten kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä