Roy Keane: Liverpool on ollut huono mestari – ”Tuota menoa joudutte odottamaan toiset 30 vuotta”
Kuva: Getty Images
Valioliiga-legenda Roy Keane sanoo, että Liverpool on ollut huono mestari.
Viime vuonna Liverpool voitti mestaruuden lähes 20 pisteen turvin, mutta tällä kaudella se on jäänyt jo kymmenen pisteen päähän kärkijoukkue Manchester Citystä, jolle se hävisi sunnuntaina kotonaan 1-4.
Liverpool on nyt kerännyt 27 pistettä vähemmän kuin tässä vaiheessa viime kautta. Yhdenkään hallitsevan mestarin pistesaldo ei ole laskenut samassa ajassa yhtä paljon koko Englannin pääsarjahistoriassa.
Manchester Unitedia urallaan kipparoinut Keane, 49, syytti ennen sunnuntain ottelua Liverpoolia ja sen manageria Jürgen Kloppia tekosyiden keksimisestä. Cityn voiton jälkeen Keane otti puheeksi hallitsevan mestarin asenteen.
– Me puhuimme ennen peliä siitä, että he keksivät paljon verukkeita, mutta minusta he ovat olleet huonoja mestareita, kommentoi Keane Sky Sportsilla.
– En tarkoita tätä päivää, välillä voi hävitä jalkapallo-ottelun, mutta en saa selkoa tästä ryhmästä. Jopa Brighton pelasi omaa peliään heitä vastaan. Ottelun voi hävitä, mutta sen voi hävitä tietyllä tavalla.
– Minä en näe sitä [Liverpoolissa]. Minä ajattelen, että me kaikki uskoimme siihen hypetykseen viime vuoden tai pari. Me puhuimme siitä, että heidän tasonsa laskisi jotenkin, mutta he pelaavat Liverpoolissa.

- Man City jatkoi voittoputkeaan musertavalla esityksellä – Alissonilla painajaismainen ilta Liverpoolin maalilla
- Man Cityn voittoputki on jo historiallisen pitkä – Liverpool rikkoi kyseenalaisia ennätyksiä
- Jürgen Kloppilta todella erikoinen selitys ykkösvahtinsa mokiin – ”Se kuulostaa hassulta”
- Jürgen Klopp kertoi, miten Alisson reagoi painajaismaiseen iltaansa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi