Jürgen Klopp avasi Sadio Manén raivostumista Mohamed Salah’lle: ”Hän ei pysty piilottamaan tunteitaan”
Kuva: Getty Images
Liverpool teki eilen seurahistoriaa, kun se voitti Burnleyn 3-0-lukemin Turf Moorilla. Vaikka voitto olikin Liverpoolilta tuloksellisesti puhdas, pelaajien väliseltä draamalta ei tällä kertaa selvitty.
Ottelun loppuhetkillä Mohamed Salah pääsi pallon kanssa Burnleyn rangaistusalueelle, mutta ei syöttänyt palloa vapaana olleelle Sadio Manélle maalin edessä. Egyptiläislaituri päätti yrittää itse maalintekoa, mutta menetti lopulta pallon.
Mané, joka vastasi Liverpoolin toisesta maalista, otettiin pian tilanteen jälkeen vaihtoon. Senegalilaislaituri marssi vaihtopenkille raivostuneena, tulisesti viittoen ja ihmetellen, miksei Salah suostunut syöttämään hänelle käytännössä varmaa maalia.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kertoi ottelun jälkeen, että he puhuivat asiasta yhdessä, ja että kaikki on nyt kunnossa.
– Mutta se on hyvä, eikö? Hän oli poissa tolaltaan, se oli selvää. Sadio ei pysty piilottamaan tunteitaan, ja minä pidän siitä. Mutta kaikki on hoidettu. Me puhuimme siitä ja kaikki on hyvin, Klopp kertoi lehdistölle.
– Olemme kaikki yksilöitä, olemme tunteikkaita. Se oli yksi pelitilanne. Mitä muuta olisi voinut tapahtua? Se ei ollut mikään puhelinsoitto.
– Tekisikö hän täysin samoin uudelleen? Ei varmaankaan. Hän ei sanonut mitään vääriä sanoja, hän vain näytti hieman erilaiselta kuin hän yleensä näyttää.
Liverpool on voittanut kaikki neljä ensimmäistä valioliigaotteluaan yhteismaalierolla 12-3. Manchester City seuraa Kloppin miehistöä kahden pisteen päästä, kun sarja jää yhdeksi viikonlopuksi tauolle maajoukkueotteluiden myötä.
Lähde: FourFourTwo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta