Tammikuun siirtoikkuna: Newcastle törsäsi odotetusti eniten, Man City nettosi kymmeniä miljoonia

Valioliigaseurat käyttivät yhteensä yli 300 miljoonaa euroa tammikuun siirtoikkunassa, joka sulkeutui tiistain vastaisena yönä.
Kaikkein eniten rahaa käytti odotetusti Newcastle, joka törsäsi pelaajahankintoihin 102,1 miljoonaa euroa. Harakat hankki kyseisellä summalla Kieran Trippierin, Chris Woodin, Bruno Guimarãesin sekä Dan Burnin. Lisäksi Matt Targett siirtyi seuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella.
Määrällisesti eniten hankintoja teki kuitenkin Watford. Putoamistaistoon ajautunut seura hankki peräti kuusi uutta pelaajaa, kun Maduka Okoye, Samir, Edo Kayembe, Hassane Kamara, Yaser Asprilla ja Samuel Kalu siirtyivät The Hornetsiin.
[readmore from=Siirtouutiset]
Myös Everton oli aktiivinen siirtomarkkinoilla. Laitapuolustajat Vitaliy Mykolenko ja Nathan Patterson sekä keskikenttäpelaaja Dele Alli siirtyivät seuraan pysyvillä sopimuksilla. Kolmikon lisäksi Anwar El Ghazi ja Donny van de Beek vahvistavat joukkuetta loppukauden ajan.
Valioliigaseuroista eniten nettosi Manchester City. Ferran Torres siirtyi Barcelonaan 55 miljoonalla eurolla, eikä City hankkinut kuin Julián Álvarezin 17 miljoonalla.
Plussan puolelle jäivät myös Burnley, West Ham ja Manchester United. Burnley myi Chris Woodin 30 miljoonalla ja hankki tilalle Wout Weghorstin 14 miljoonalla. West Ham kuittasi miljoonan Frederik Alvesin myynnistä ja Manchester United nettosi 600 000 euroa Axel Tuanzeben Napoli-lainasta. Kumpikaan näistä seuroista ei tehnyt pelaajahankintoja.
TOP5 isoimmat ostajat tammikuun siirtoikkunassa:
- Newcastle, 102,1m€ (Trippier, Wood, Guimarães, Burn)
- Liverpool, 45m€ (Luis Díaz)
- Everton, 37,5m€ (Mykolenko, Patterson)
- Aston Villa, 30m€ (Lucas Digne)
- Tottenham, 29m€ (Rodrigo Bentancur, Dejan Kulusevski)
Lähde: Transfermarkt
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista