Belgian maajoukkueen entinen avainhahmo Steven Defour on jättänyt Burnleyn kolmen vuoden jälkeen.

31-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimus olisi ollut voimassa vielä kymmenen kuukauden ajan, mutta osapuolet sopivat sen ennenaikaisesta purkamisesta perhesyistä.

Defour on tällä hetkellä ilman seuraa, tähyillen paluuta kotimaahansa Belgiaan. Vuonna 2016 Anderlechtista noin kahdeksalla miljoonalla eurolla hankittu Defour pelasi yhteensä 51 ottelua Claretsin paidassa, tehden niissä kaksi maalia.

– Steven on tehnyt kovasti töitä saavuttaakseen huippukuntonsa tänä kesänä. Odotimme, että voisimme käyttää häntä kuluvan kauden aikana, mutta perhesyistä on sopivampi että hän palaa Belgiaan, Burnleyn päävalmentaja Sean Dyche kertoi Sky Sportsille.