Lähteet: Ennätyshankinta jättämässä Tottenhamin tammikuussa
Kuva: Getty Images
Tanguy Ndombélén on määrä poistua Tottenhamista tammikuun siirtoikkunan aikana, kertoo The Athletic.
Lehden mukaan Tottenham ja Ndombélé ovat päässeet sopuun siitä, että pelaaja vaihtaa maisemaa kesken kauden.
Keskikenttäpelaaja on päässyt tällä kaudella kuudesti avauskokoonpanoon Valioliigassa, mutta Antonio Conten alaisuudessa peliaika on jäänyt olemattomaksi. Conten saavuttua Ndombélé on pelannut vain 75 minuuttia Valioliigassa ja seurannut ottelut pitkälti penkin puolelta.
Conte on julkisesti kritisoinut Ndombélén asennetta ja todennut, että pelaajan pitäisi ymmärtää pelaavansa joukkueelle, eikä itselleen.
25-vuotias Ndombélé on Tottenhamin seurahistorian kallein hankinta. Tottenham maksoi hänestä 60 miljoonaa euroa Lyonille kesällä 2019, mutta ranskalainen ei ole missään vaiheessa onnistunut vastaamaan suuriin odotuksiin.
Ndombélé oli Tottenhamin avauskokoonpanossa sunnuntaisessa FA Cupin Morecambe-ottelussa, mutta sai kannattajilta vihellyskonsertin tullessaan vaihtoon toisella jaksolla. Kyseessä oli mahdollisesti Ndombélén viimeinen ottelu Tottenhamissa.
Fabrizio Romanon mukaan Tottenham on valmis sisällyttämään Ndombélén myös vaihtokauppaan tammikuun siirtoikkunassa.
Tottenham are looking for a solution to sell or loan out Tanguy Ndombele in January. Rumours about AS Roma but no talks so far as Italian side are working to sign Sergio Oliveira.
#THFC
Spurs are also open to discuss swap deals including Ndombele as part of the negotiation.
Spurs are also open to discuss swap deals including Ndombele as part of the negotiation.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”