Kymmenen täynnä! Toimittaja lunastaa lupauksensa ja ottaa Pukki-tatuoinnin
Kuva: Getty Images
Teemu Pukki iski viikonloppuna ottelun ainoan maalin, kun Norwich kaatoi Bournemouthin 1-0-lukemin. Kyseessä oli Huuhkajat-kärjen kauden kymmenes sarjamaali ja tämä tarkoittaa sitä, että muun muassa Talksportille työskentelevä Jake Watson tulee ottamaan Pukki-tatuoinnin.
Watson ei uskonut Pukki partyn jatkuvan enää tällä kaudella. Hän sanoi, että suomalainen ei tule tekemään kymmentä valioliigamaalia tällä sesongilla. Hän oli niin varma asiasta, että lupasi tatuoida takapuoleensa Pukki-aiheisen tatuoinnin, jos on väärässä.
Kautta on jäljellä vielä 15 kierrosta, mutta Pukki päästi Watsonin jännityksestä hyvissä ajoin. Toimittaja kertoikin tuoreessa radiolähetyksessä, että lupaus pidetään.
Moni odotti, että Watsonin takapuolta tulisi jatkossa komistamaan Pukin kasvot tai jokin muu muotokuva, mutta hän valitsi hyvien perusteluiden myötä toisin. Kyseessä on hänen ensimmäinen tatuointinsa, joten hän ei halua pitkäkestoista kasvokuvaa, joka sisältää muun muassa paljon värittämistä. Watson kertoi sen sijaan tatuoivansa #PukkiParty-tekstin takapuoleensa.
“I made a bet that’s come back to bite me on the bum... literally.” 
“I said if Pukki got 10 PL goals for #NCFC this season I’d get him tattoed on my backside.”
@JakeWatson_TV’s regretting a bet he made at the start of the season!
The @talkSPORT2 host explains all!
“I said if Pukki got 10 PL goals for #NCFC this season I’d get him tattoed on my backside.”
@JakeWatson_TV’s regretting a bet he made at the start of the season!
The @talkSPORT2 host explains all!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta