Näkökulma: Teemu Pukin Manchester United -huhu kertoo paljon – nyt on päästy harvinaiselle tasolle
Kuva: Getty Images
The Independent -lehden mukaan Teemu Pukki on yksi nimi Manchester Unitedin hankintalistalla (lue tästä).
Jutussa kerrotaan myös, että Norwich olisi jo sanonut Unitedille ettei Pukki ole myytävänä. Eikä Pukki toki ole ainoa nimi, vaan listalla on useita pelaajia, joista United tiettävästi yrittää saada jonkun hyökkäystään vahvistamaan.
Nyt on syytä erottaa toisistaan kaksi asiaa. Se, toteutuuko huhu. Ja se, mitä jo pelkkä huhu kertoo isommassa kuvassa.
Siirtoikkuna on tämän jutun kirjoitushetkellä auki enää kymmenen tuntia. Siinä ajassa Man Unitedin ja Norwichin pitäisi päästä sopuun siirtosummasta ja sopimuksen yksityiskohdista, ja Pukin pitäisi solmia Unitedin kanssa sopimus. Lisäksi Norwichin pitäisi löytää jostain korvaaja Pukille. Norwichin, jolle Pukki on hieman kärjistetysti ainoa mahdollisuus Valioliigassa säilymiseen. Voitaneen siis sanoa, että siirron toteutuminen on äärimmäisen epätodennäköistä.
Huhu ei kuitenkaan missään nimessä ole turha tai vain yksi muiden joukossa – ainakaan jos asiaa tutkaillaan suomalaisnäkökulmasta. Ei nimittäin ole ihan jokapäiväistä, että suomalaispelaaja yhdistetään globaaliin suurseuraan.
Huhu toki kertoo omalta osaltaan myös Man Unitedin ahdingosta, mutta myös siitä, että Pukki on nyt taloudellisilla mittareilla mitattuna yhden suurimmista kiikarissa.
[readmore from=Siirtouutiset]
Viime kaudella Pukki takoi 46 ottelussa tehot 30+10. Tämän kauden 24 ottelussa on syntynyt 11 maalia ja kolme maalisyöttöä. Siihen päälle Huuhkajien vieminen EM-kisoihin. Pukki on näyttänyt pystyvänsä tekemään tulosta suhteellisen tasaisesti myös Valioliigassa eikä vain Mestaruussarjassa.
Maaliskuussa mittariin toki tulee jo 30 vuotta, mutta silti 10 miljoonaan euroon arvioitu markkina-arvo on melko maltillinen. On oikeastaan vain täysin loogista, että Pukki yhdistetään nyt huhuissa Man Unitedin kokoiseen seuraan. Johan oli aikakin, voisi joku jopa tuumata. Ja se vasta kertookin siitä, kuinka raskaassa painiluokassa Pukki tätä nykyä painii.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!